Hyppää sisältöön

Kuntakysely: oppimisen tukeen ja oppilashuoltoon täytyy panostaa myös poikkeusoloissa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.4.2020 15.20
Tiedote

Kuntiin tehdystä kyselystä selviää, että perusopetuksen oppilaille toivotaan tukea niin etä- kuin lähiopetukseen. Lähiopetukseen osallistuvien oppilaiden määrä on säilynyt edellisten viikkojen tasolla, kun taas varhaiskasvatukseen osallistuu aiempaa useampi lapsi.

Aluehallintoviraston ja opetus- ja kulttuuriministeriön kuntiin viikoilla 16 ja 17 tekemän kyselyn perusteella oppimisen tukemiseen on kiinnitettävä huomiota, kun suurin osa perusopetuksen oppilaista on etäopetuksessa. Haasteena on varmistaa, että etäopetukseen osallistuvien oppilaiden opinnot etenevät ja että tukea ja oppilashuollon palveluita on tarjolla sitä tarvitseville oppilaille.

Erityisen tuen päätöksen saaneista 4.−9. luokkien oppilaista viisi prosenttia verrattuna normaalioloihin osallistuu viikon 17 kyselyn mukaan lähiopetukseen. Maakuntien välillä on eroja: esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden osallistuminen lähiopetukseen on selvästi yleisempää kuin valtakunnallisesti keskimäärin. Koko maassa kaikista perusopetuksen oppilaista suurin osa osallistuu edelleen etäopetukseen lähiopetuksen sijaan.

Päätös erityisestä tuesta tarkoittaa, että oppilas saa erityisopetusta ja muuta yksilöllistä tukea koulussa. Kyselyn avoimissa vastauksissa nostetaan esille, että myös ne oppilaat, joilla ei ole erityisen tuen päätöstä, tarvitsevat tukea oppimiseen. Useissa kunnissa koulunkäynninohjaajat ovat tukeneet näitä oppilaita etäyhteyksin.

On ollut yllättävää ja huolestuttavaa, miten vähän eriytyisen tuen oppilaita on osallistunut lähiopetukseen. Nyt on tärkeää tunnistaa oppilaiden erilaiset tuen tarpeet ja tarjota tukea matalalla kynnyksellä, jotta oppimisen haasteet eivät kasaannu, sanoo opetusministeri Li Andersson.

− Lapsi tai nuori ei saa jäädä tuen tarpeessa yksin. Edellytykset itsenäiseen etäoppimiseen ja toisaalta huoltajien voimavarat tukea oppimista vaihtelevat perheissä suuresti. Kotien ja koulujen tiivis viestinvaihto on tärkeää, jotta oppilas ja huoltajat ovat tietoisia poikkeusoloissa järjestettävistä tukitoimista. Haastavassa tilanteessa opetushenkilöstö onkin kiitettävän nopeasti löytänyt uusia innovatiivisia tapoja huomioida oppilaiden tarpeet etäopetuksessa, johtaja Sanna Puura Etelä-Suomen aluehallintovirastosta toteaa. 

Viikoilla 16 ja 17 tehdyistä kyselyistä nousee esiin myös havaintoja oppilashuollon saatavuuden heikentymisestä. Kyselyn perusteella näyttää siltä, että etenkin koulujen terveydenhoitajia on jo siirretty toisiin tehtäviin. Oppilashuollon palveluiden tilanteen selvittämiseksi kyselyyn lisätään viikolla 18 erillinen osio oppilashuollon järjestämisestä.

Lähiopetukseen osallistuvien määrä ennallaan, varhaiskasvatukseen osallistuu aiempaa useampi

Viikon 17 kyselyn perusteella perusopetuksen lähiopetukseen osallistuvien oppilaiden määrä on säilynyt ennallaan edeltäviin viikkoihin nähden. 1.−3. luokan oppilaista lähiopetukseen osallistuu kahdeksan prosenttia normaalitilanteeseen verrattuna. Viikon 17 kyselyssä tiedusteltiin toista kertaa valmistavan opetuksen lähiopetukseen osallistuvien oppilaiden määrää. Valmistavaan opetukseen osallistuu keskimäärin 14 prosenttia oppilaista normaalitilanteeseen verrattuna, mikä on hieman edellisviikkoa enemmän.

Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä on edelleen nousussa. Normaalitilanteeseen verrattuna 27 prosenttia lapsista osallistuu kuntien varhaiskasvatukseen, kun edellisen kyselyn luku oli 25 prosenttia. Yksityisissä päiväkodeissa vastaava luku on 32 prosenttia. Esiopetuksen osallistuminen (17 prosenttia) on myös hienoisessa nousussa edellisviikkoon nähden.

Viikoittaisella kyselyllä kerätään tilannekuvaa johtamisen tueksi

Kysely tehdään viikoittain verkkokyselynä kunnille. Kyselyssä kartoitetaan opetuksen ja varhaiskasvatuksen tilannetta poikkeusoloissa; siinä tiedustellaan mm. varhaiskasvatuksessa olevien ja perus- ja esiopetuksen lähi- ja etäopetukseen osallistuvien lasten määrää, työssä olevan opetus- ja varhaiskasvatushenkilöstön määrää sekä arviota palvelujen ja toimintakyvyn poikkeamista normaalitilanteeseen verrattuna.

Uusimman kyselyn vastaukset on annettu viikolla 17, ja kyselyyn vastasi perusopetuksen osalta 264 kuntaa eli 89,8 prosenttia kaikista kunnista. Varhaiskasvatusta koskeviin kysymyksiin vastasi 270 kuntaa eli 91,8 prosenttia kaikista kunnista. Vastausprosentti oli korkea ja tuloksia voidaan pitää edustavana. Kunnilta toivotaan edelleen aktiivisuutta viikoittaiseen kyselyyn vastaamisessa, sillä kysely antaa arvokasta tietoa tilanteen johtamiseksi ja päätöksenteon tueksi.

Lisätietoa:

Aluehallintovirasto:

Opetustoimen ylitarkastaja Mari Kyllönen, p. 0295 018 664
Ylitarkastaja Anu Liljeström, p. 0295 016 224
Lakimies Thomas Sundell, p. 0295 018 620
[email protected]

Opetus- ja kulttuuriministeriö:

Opetusneuvos Heli Nederström, [email protected], p. 0295 330 122
Opetusneuvos Mika Puukko, [email protected], p. 0295 330 032

Kyselyn vastausprosentit sekä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osallistumisprosentit viikolla 17 (pdf)

Koulutus Li Andersson Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus