Hyppää sisältöön

Kulttuuritilojen peruskorjaamiseen ja rakentamiseen 5,6 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2018 13.35
Tiedote
Valtionavustukset on tarkoitettu kulttuuritilojen perustamis- ja peruskorjaushankkeisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tukea kulttuuritilojen perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin tälle vuodelle yhteensä 5 580 000 euroa. Avustusta myönnettiin kaikkiaan 11 hankkeelle ja ne rahoitetaan Veikkauksen tuotoista.

Valtionavustukset on tarkoitettu kuntien kulttuuritoimintalain mukaisten kulttuuritoimintaa varten tarvittavien tilojen, valtionosuutta saavien museoiden, teattereiden ja orkestereiden tilojen sekä muiden valtakunnallisesti merkittävien kulttuuritilojen perustamis- ja peruskorjaushankkeisiin.

Suurimpia avustuksen saajia ja kohteita olisivat Kuopion kaupungin museon peruskorjaus ja laajennus (1 200 000 €), Wasa Teater-Österbottens regionteaterin peruskorjaus ja laajennus (1 000 000 €), Postimuseon ja Työväenmuseo Werstaan kokoelmavaraston rakentaminen (940 000 €) ja Saarijärven museon peruskorjaus ja laajennus (750 000 €).

Viime vuosina valtionavustusten pääpaino on ollut teattereiden peruskorjaamisen tukemisessa. Nyt avustettavalla kierroksella painopiste on museoiden korjaamisen ja museoiden laajennuksien tukemisessa.

Määrärahaa haki yhteensä 13 hanketta noin 10 miljoonalla eurolla. Päätökset perustuvat vuosille 2018-2021 tehtyyn kulttuuritilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaan.

Lisätietoja:

- kulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen (opetus- ja kulttuuriministeriö), p. 02953 30081, 040 7221 321