Hyppää sisältöön

Kulttuurin ja taiteen yhteisöille lähes 11 miljoonaa euroa korona-avustuksina

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 17.6.2020 15.00
Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on myöntänyt ylimäärästä avustusta kulttuurin ja taiteen toimijoille koronapandemiasta selviämiseen. Kulttuurialojen yhteisöille myönnettiin yhteensä 10 660 500 euroa.

Avustuksia myönnettiin sellaisten talousvaikutusten lieventämiseen, jotka ovat syntyneet 13.3.–31.5.2020 välisenä aikana.

Hakijat edustivat monipuolisesti eri taiteenaloja. Eniten avustuksia haettiin musiikin, näyttämötaiteen ja kulttuuritapahtumien aloilta. Avustuksia myönnettiin suhteessa eri alojen hakemusmääriin. Hakijoista 61 prosentille myönnettiin avustus.

- Hakemusten runsaus ja monipuolisuus osoittavat sen, kuinka laajasti ja monella eri tavoin koronapandemia on vaikuttanut luovan työn tekemiseen. Koronapandemian aiheuttamat taloudelliset ongelmat koskevat kipeästi monen eri kulttuurin, taiteen ja luovien alojen toimijoita. Tämän johdosta on tärkeää, että valtio on voinut tulla vastaan avustuksin laajemmalla spektrillä kuin normaalisti valtitonavustuksia myönnettäessä, sanoo ministeri Hanna Kosonen.

Määrärahoista päätettiin lisätalousarviossa

Hallitus esitti toisessa lisätalousarviossaan lisämäärärahaa, joilla helpotetaan koronasta kärsiviä kulttuurin ja liikunnan toimialoja. Eduskunta hyväksyi toisen lisätalousarvion 24. huhtikuuta.

Kulttuurin ja taiteen avustuksiin myönnettiin 40,3 miljoonan euron, taiteen perusopetuksen avustuksiin kolmen miljoonan euron, nuorison avustuksiin neljän miljoonan euron ja liikunnan avustuksiin 19,6 miljoonan euron määrärahalisäys. Korona-avustushaut liittyivät näihin määrärahalisäyksiin.

Myönnetyt avustukset kulttuurialojen yhteisöille 

Lisätietoja: ylijohtaja Riitta Kaivosoja, p. 0295 330 129

Hanna Kosonen Kulttuuri