Hyppää sisältöön

Kulttuurilehtien laatupalkinto Isolle Numerolle

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2015 12.00
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on jakanut kulttuurilehtien laatupalkinnon. 10 000 euron suuruisen palkinnon sai Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n Iso Numero.


Kulttuurilehtilautakunnan palkintoperustelu:

Iso Numero

Iso numero on kulttuuri- ja mielipidelehti, joka rantautui Suomen kaduille vuonna 2011. Voittoa tavoittelematon Iso Numero ilmestyy kolme kertaa vuodessa, ja sen painos on 12 000 kappaletta. Lehden koko painos myydään irtonumeromyyntinä julkisilla paikoilla. Suuri osa lehden sisällöstä on koottu Kultin 200 jäsenlehdestä.

Katukulttuurilehtenä Iso Numero on avarakatseinen ja omassa kategoriassaan ainutlaatuinen. Julkaisu on myös monella tasolla äärimmäisen ajankohtainen koska taloudellinen eriarvoisuus ihmisten välillä jatkaa kasvamista sekä Suomessa, Euroopassa että maailmalla.

Isoa Numeroa saa myydä kuka tahansa, joka tarvitsee lisätuloja tiukan paikan tullen. Köyhyys ja yhteiskunnan eriarvoistuminen koskettavat tänä päivänä monia ihmisryhmiä. Iso Numero pyrkii vahvistamaan vaikeissa tilanteissa olevien toimeentulomahdollisuuksia.

Suomessa Iso numero on muutamassa vuodessa vakiintunut osaksi isojen kaupunkien katukuvaa ja samalla lehti on onnistunut todistamaan, että julkaisussa yhdistyy laadukas suomalaisten kulttuuri- ja mielipidelehtien tarjonta sosiaalisesti vastuulliseen toimintatapaan. Tästä on syytä tehdä iso numero.

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä, OKM, puh. 0295 3 30222