Hyppää sisältöön

Kulttuurilehtiä tuetaan runsaalla miljoonalla eurolla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 17.3.2016 12.43
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt 111 kulttuurilehdelle yli miljoona euroa. Määrärahan tavoitteena on kulttuurisen moninaisuuden, tiedonvälityksen monipuolisuuden ja moniarvoisuuden edistäminen yhteiskunnassa.

Tuesta 859 000 euroa myönnettiin painettujen tai verkkolehtien toimitus-, painatus-, julkaisu- ja kehittämiskustannuksiin. Levikin edistämiseen kohdennettiin 120 000 euroa ja kirjastoille kulttuurilehtien tilaamiseen152 000 euroa. Tukea anoi kaikkiaan 169 hakijaa. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.

- Kulttuurilehdet ilmentävät yhteiskuntamme moninaisuutta ja rikkautta. Ne ovat olennainen osa moniäänistä kulttuurikenttäämme. On tärkeää, että näiden eri ryhmien ja alakulttuurien ääni tulee kuulluksi, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Eniten tukea sai kulttuurilehtien kattojärjestö Kultti ry, joka sai 80?000 euroa levikin edistämiseen ja Iso Numero-katukulttuurilehden julkaisemiseen. Teatteri&Tanssi -lehdelle ja Ny tid -lehdelle myönnettiin 40?000 euroa, Voima -kustannuksen Voima- ja FIFI-verkkolehdelle yhteensä 50 000 euroa, Taide -lehdelle 25 000 ja filosofinen aikakauslehti Niin & näin -lehdelle 27 000 euroa. Verkkolehdistä suurimman tuen, 20 000 euroa, sai kiiltomato.net.

Uusina lehtinä tuen piiriin tulivat musliminuorille suunnattu Ana-lehti, Vailla vakinaista asuntoa ry:n Asukki-asunnottoman yksineläjän lehti, Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton Kääntäjä – Översättaren -lehti, romanikulttuuriin keskittynyt Romano Boodos sekä Finlands Svenska Handikapförbundin julkaisema suomenruotsalainen sosiaalipoliittinen julkaisu SOS Aktuellt. Lisäksi avustuksen piiriin otettiin Suomen Queer-tutkimuksen seuran SQS-verkkolehti.

Avustusta myönnettiin ensimmäistä kertaa Rosebud Books Oy-kirjakauppaketjulle kulttuurilehtien levikin edistämiseen Helsingissä, Kuopiossa sekä mobiilisti kulttuuritapahtumissa ympäri Suomea.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää kulttuurilehtitukea Suomessa ilmestyville kulttuurilehdille ja verkkojulkaisuille, jotka ylläpitävät kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai eri maailmankatsomuksista käytävää laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää avustuksista kuultuaan kulttuurilehtilautakuntaa.

Myönnetyt avustukset osoitteessa www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/Avustus_kulttuurilehtien_tukemiseen_ja_jakeluun_?lang=f i

Lisätietoja:
- kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä (OKM), p. 0295 3 30222