Hyppää sisältöön

Yleisavustukset Suomen kulttuuri-instituuttien toimintaan

Avustus

Avustus on tarkoitettu Suomen ulkomailla toimivien kulttuuri-instituuttien, Kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n sekä Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen ja Villa Karon toimintaan.

Hakijan on oltava oikeuskelpoinen. Avustusta ei myönnetä yksityishenkilöille.

Hakuaika alkaa 31.10.2023 ja päättyy tiistaina 5.12.2023 klo 16:15.

Avustuksiin käytettävissä olevan määrärahan määrä tarkentuu myöhemmin. Toiminta-avustukset on käytettävä vuoden 2024 toimintaan. Päätökset avustuksista pyritään tekemään tammikuussa 2024. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Avustukseen sovellettavat säädökset: Valtionavustuslaki (688/2001).

Lisätietoja

Kulttuuriasiainneuvos Riitta Heinämaa puh. 02953 30090, [email protected]

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: [email protected] 

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.