Hyppää sisältöön

Korona-avustus uskonnollisille kesätapahtumille

Avustus on tarkoitettu uskonnollisten kesätapahtumien järjestäjille, joiden toiminta tapahtuman järjestämisessä on vaikeutunut tai estynyt koronapandemiasta johtuvien rajoitusten ja suositusten vuoksi 1.5.–31.8.2021. 

Avustuksiin voidaan käyttää yhteensä enintään 1,5 miljoonaa euroa. 

Avustus myönnetään harkinnanvaraisena yleisavustuksena. 

Hakuaika alkaa 31.8.2021 ja päättyy 27.9.2021 klo 16.15. Hakuajan päättymisen jälkeen saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon. 

Älä jätä hakemuksen tekemistä viimeiseen haun aukiolopäivään. Hakijayhteisöjen kannattaa varmistaa hyvissä ajoin, että yhteisön asiointivaltuudet ovat kunnossa, sillä hakemuksen lähettäminen asiointipalvelun kautta edellyttää asiointivaltuuksia. Asiointipalveluun tulee myös syöttää tarvittavat pakolliset yhteisön tiedot ennen kuin hakemuksen pystyy lähettämään (lisätietoa asiasta asiointipalvelun käyttöohjeessa).

Päätökset pyritään tekemään marraskuussa 2021.
 

Haussa nyt

Hakuaika
31.8.2021 15:00 - 27.9.2021 16:15

Lisätietoja

Hallitusneuvos Hanna Kiiskinen
etun[email protected] 
puh 0295 330 031

Lisätietoja avustuksen hakemiseen:

Opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta: http://minedu.fi/avustukset

Puhelimitse numerosta: 02953 30333 arkisin klo 9.30-11.30 ja 14-16  
Sähköpostitse tulleisiin tiedusteluihin ministeriö ei välttämättä ehdi vastata ennen hakuajan päättymistä.