Hyppää sisältöön

Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia ja ohjausta tuetaan erityisavustuksilla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 14.10.2020 8.14
Tiedote

Koronaepidemiasta johtuva poikkeustila on vaikuttanut yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelujärjestelyihin ja siten oppimisen edellytyksiin ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella tuetaan korkeakouluopiskelijoiden ohjausta ja hyvinvoinnin vahvistamista koronaepidemian aikana. Erityisavustuksen haku avautui 14. lokakuuta.

Erityisavustus on suunnattu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluville korkeakouluille, opiskelijajärjestöille, ylioppilaskunnille, opiskelijakunnille sekä toimijoille, joiden päätavoitteena on edistää korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia.

Poikkeusolojen jatkuessa korkeakouluissa on tärkeää kiinnittää huomiota opiskelijoiden hyvinvointiin ja itseohjautuvuuden valmiuksiin. Avustuksella voidaan esimerkiksi lieventää yksinäisyyden kokemusta, kehittää tukitoimintaa tai vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Hakuaika päättyy 19.11.2020 ja päätökset pyritään tekemään joulukuussa. Määrärahasta on päätetty vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa.

Erityisavustus koronaepidemian vuoksi tarvittaviin toimenpiteisiin korkeakouluopiskelijoiden ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin tuen vahvistamiseksi ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa

Lisätietoja

Johtaja Birgitta Vuorinen, p. 0295 330 335 (15.10. alkaen)
Opetusneuvos Katri Tervaspalo, [email protected]