Hyppää sisältöön

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö syventynyt

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.4.2017 15.33
Uutinen

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välinen yhteistyö on viimeisen parin vuoden aikana lisääntynyt. Asiaa selvitettiin KOTUMO-tiekartan toteutumista arvioineessa raportissa.

KOTUMO-tiekartta 2014-2017 on osa valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistusta. KOTUMO:n tavoitteena on, että tutkimuslaitokset ja korkeakoulut muodostaisivat asteittain osaamisen yhteenliittymiä, joilla olisi tiivis yhteistyö tutkimuksessa ja opetuksessa.

Arvioinnin tulokset osoittavat, että korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välinen yhteistyö on viimeisen parin vuoden aikana sekä lisääntynyt että syventynyt. Yhteistyö on myös laajentunut tutkijalähtöisestä yhteistyöstä johtotason strategisiksi kumppanuuksiksi ja valmius sopimuspohjaiseen yhteistyöhön on näin parantunut. 

Arvioinnin mukaan KOTUMO-tiekartta ja ohjausryhmän toiminta on vaikuttanut erityisen myönteisesti ministeriöiden yhteistyöhön ohjauksessa ja rahoituksessa. Ohjausryhmän haasteena yhteistyön edistämisessä on ollut mm. korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten osallistaminen toimenpiteiden edistämiseen. Haasteena on ollut myös KOTUMO-työstä ja sen lisäarvosta viestiminen. Vähiten ovat edistyneet sidosryhmien vastuulla olevat toimenpiteet (esim.  henkilöstöyhteistyön kehittäminen sekä tutkimuksen vaikuttavuuden lisääminen elinkeinoelämän näkökulmasta).

Tärkeinä jatkoteemoina nähdään monimuotoinen, avoin ja osallistava hallinnonala- ja sektorirajat ylittävä yhteistyö ja yhteinen ennakointi sekä kansainvälisyyden vahvistaminen. 

Lisätietoja:
- opetusneuvos Eeva Kaunismaa, puh. 02953 30226
- opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen, puh. 02953 30247

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartta: Arvio toimenpiteiden toteuttamisesta