Hyppää sisältöön

Kiusaamisen vastaisen toimenpideohjelman lakimuutokset lausunnoille – lausunnoille myös laki varhaiskasvatuksen tuen vahvistamisesta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 6.5.2021 11.24
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen opetuksen turvalliseen järjestämiseen liittyen. Lakimuutoksen avulla vahvistetaan koulujen ja oppilaitosten keinovalikoimaa esimerkiksi kiusaamisen ehkäisemiseksi. Lausunnoille lähetettiin myös lakiesitys varhaiskasvatuslain muuttamisesta lasten saaman tuen vahvistamiseksi.

Hallitus esittää toimenpiteitä turvallisen oppimisympäristön varmistamiseksi sekä esimerkiksi kiusaamisen vastaisen keinovalikoiman vahvistamiseksi. Toimet liittyvät tammikuussa julkaistuun kiusaamisen vastaiseen toimenpideohjelmaan

– Koulut ja oppilaitokset tarvitsevat vahvat ja riittävät keinot taata jokaiselle lapselle turvallinen oppimisympäristö, sekä puuttua kiusaamiseen. Oikeus elää vailla pelkoa väkivallasta tai kiusatuksi ja syrjityksi tulemisesta on perustavanlaatuinen ja koskee aivan jokaista ihmistä. Lisäksi tavoitteemme on varmistaa lapsille ja nuorille heidän tarvitsemansa tuki, jotta häiriökäyttäytymisen ja kiusaamisen juurisyihin onnistutaan puuttumaan nykyistä paremmin, opetusministeri Jussi Saramo sanoo.

Muutoksilla täsmennetään muun muassa opetuksen epäämistä koskevaa sääntelyä. Esimerkiksi häiriökäyttäytymisen ja vakavien kiusaamistapauksien yhteydessä perusopetuksessa opetuksen epääminen olisi jatkossa mahdollista jäljellä olevan koulupäivän lisäksi myös seuraavan päivän ajaksi. 

Samalla pyritään varmistamaan, että turvallisen oppimisympäristön vaarantavan käytöksen syihin puututaan nykyistä tehokkaammin myös oppilashuollon palveluiden avulla. Jatkossa oppilas saisi oppilashuollon tukea epäämisen aikana ja oppilaitokseen palatessa.

Sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että epäämisen aikana oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti oppilashuollon psykologin tai kuraattorin kanssa sekä järjestettävä opetukseen osallistumiseksi tarvittava tuki palatessa. 

Oppilaalle tehtäisiin suunnitelma, jossa määriteltäisiin ne käytännön toimet, jolla tuettaisiin oppilaan kaikille turvallista ja hallittua palaamista opetukseen. Vastaavat säädökset esitetään tehtäväksi lukiolakiin ja ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin. 

Lisäksi lakeihin sisältyvä niin sanottu kaksoisrangaistuksen kielto ehdotetaan kumottavaksi. Käytännössä kielto on tarkoittanut, että esimerkiksi koulussa tai oppilaitoksessa tapahtuneesta vakavasta väkivallanteosta ei ole saanut aloittaa kurinpitomenettelyä koulussa tai oppilaitoksessa, mikäli oppilaan teosta on vireillä syyte tuomioistuimessa tai oppilas on saanut teosta tuomion tai tuomio on jätetty antamatta. 

Lakeihin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös lapsen edusta. Sääntely tarkoittaisi sitä, että perusopetuslain mukaista opetusta ja toimintaa suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä olisi otettava huomioon lapsen etu. Vastaava säännös ehdotettaisiin lisättäväksi myös lukiolakiin ja ammatillisesta koulutuksesta annettuun lakiin.

Tämän lisäksi ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia ja lukiolakia esitetään muutettavaksi siten, että niissä säädettäisiin opettajan tai rehtorin velvollisuudesta ilmoittaa tietoonsa tulleesta oppilaitoksessa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan opiskelijan huoltajalle.

Varhaiskasvatukseen vahvempaa ja lapsen oikeutta korostavaa tukea

Hallitusohjelman mukaisesti varhaiskasvatukseen kehitetään kolmiportaisen tuen malli. Lakiin ehdotetaan luotavaksi nykyistä vahvempi jatkumo esi- ja perusopetukseen. 

– Oikea-aikainen ja riittävän vahva tuki varhaiskasvatuksessa lisää yhdenvertaisuutta ja parantaa oppimisen edellytyksiä myös myöhemmällä koulutuspolulla. Nyt tehtävä muutos vahvistaa lapsen oikeutta tarvitsemaansa tukeen ja luo suunnan myös tulevalle lainsäädännön kehittämiselle, sanoo opetusministeri Jussi Saramo.

Lapselle annettavasta tuesta ehdotetaan säädettäväksi nykyistä täsmällisemmin ja siten pyrittäisiin edistämään tuen saaminen oikea-aikaisesti ja lasten yksilölliset tarpeet huomioiden. Oikea-aikaisella tuella voidaan paitsi edistää lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia, niin myös ehkäistä lapsen ongelmien vakavoitumista sekä lasten syrjäytymistä. 

Varhaiskasvatuksen laadukas tuen toteuttaminen edellyttää, että laki ohjaa tuen toteuttamista nykyistä selkeämmin. Laissa säädettäisiin lapsen oikeudesta annettavaan tukeen ja perustoimintana, tehostettuna tai erityisenä tukena annettavasta tuesta, tuen toteutuksesta sekä tuen tarpeen arvioinnista, hallintopäätöksen tekemisestä sekä muutoksenhausta.

Lapsen tuen tarve, tukitoimet sekä niiden toteuttaminen ja seuranta kirjattaisiin jatkossa lapselle laadittavaan varhaiskasvatussuunnitelmaan nykytilan mukaisesti. Lapsen tuen tarvetta olisi arvioitava tarpeen mukaan, kuitenkin vähintään kerran vuodessa.

Ehdotettu sääntely luo varhaiskasvatuksessa annettavalle tuelle vahvan oikeudellisen perustan, jonka pohjalta tukea järjestetään lain voimaantullessa. Tuen kokonaisuuden kehittäminen on useampivaiheinen prosessi, joista tämä vaihe luo suunnan tulevalle kehittämiselle. Tulevilla hallituskausilla varhaiskasvatuksen tuen lainsäädännöllistä kehittämistä on tarve jatkaa.
Kumpikin hallituksen esitys liittyy valtion vuoden 2022 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2022.

Lausunnoille annetaan myös valtioneuvoston asetus perusopetusasetuksen muuttamisesta. Asetusmuutos ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.1.2022.

***

  • Varhaiskasvatuslain muuttamista koskeva lausuntokierros päättyy 11.6.2021. Lausuntopalveluun 
  • Perusopetuksen sekä toisen asteen kurinpitoa koskevaa sääntelyä koskeva lausuntokierros päättyy 11.6.2021. Lausuntopalveluun

Lisätietoja: 
hallitusneuvos Kirsi Lamberg, (varhaiskasvatus, perusopetus), puh. 02953 30397
opetusneuvos Kirsi Alila, (varhaiskasvatus), puh. 02953 30365
hallitusneuvos Sami Aalto, (lukio- ja ammatillinen koulutus), puh. 02953 30082

Ammatillinen koulutus Jussi Saramo Koulutus Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus