Kirsti Karila: Lapsistrategian teemoista runsaasti tutkimustietoa

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden professori Kirsti Karila oli mukana kansallista lapsistrategiaa pohjustavassa ohjaus- ja tutkijaryhmässä. – Jouduimme tekemään suhteellisen kiireellisellä aikataululla monia asioita. Yllättävän paljon saatiin kuitenkin aikaan.

Tutkijaryhmä, jossa Kirsti Karila oli mukana, kokosi erilaisten verkostojen kautta tutkimustietoa lapsista, nuorista ja lapsiperheistä.

– Oli erittäin ilahduttavaa, että tutkijat ympäri Suomen lähtivät vahvasti mukaan tarjoamaan lapsistrategian pohjaksi omaa tutkimustietoaan.

– Saatoimme havaita, että meillä on jo todella paljon lapsistrategian teemoihin liittyvää olennaista tietoa, jota voidaan käyttää päätöksenteossa. Tätä tutkijoiden tuottamaa materiaalia täytyy vielä hyödyntää ja analysoida lisää, Karila kommentoi lapsistrategian pohjatyötä.

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden professori pitää äärimmäisen tärkeänä sitä, että Suomeen saadaan hallituskaudet ylittävä lapsistrategia.

Suomessa on ongelmana alueiden eriarvoisuus. Lasten ja lapsiperheiden näkökulmasta se näkyy siinä, miten lasten etu otetaan missäkin huomioon.

– Tiedämme keinoja, joilla kotitaustasta ja asuinympäristöstä johtuvaan eriarvoistumiseen voidaan vaikuttaa laadukkaan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja koulutuksen kautta. Poliittiset päättäjät ja johtavat viranhaltijat tuottavat kuitenkin paikallisesti hyvin erilaisia varhaiskasvatus- ja oppimispolkuja.

– Erityisen huolissani olen niistä lapsista, jotka hyötyisivät eniten varhaiskasvatuksesta, mutta jotka eivät ohjaudu sen piiriin, kun kuntien taloustilanne tai henkilöstön ajattelutavat tulevat väliin.

Lapsen potentiaali oppia on valtava

Varhaiskasvatuksen ja koulun merkityksen, toiminnan ja sisältöjen ymmärtämisessä on tapahtunut viime vuosina suurta kehitystä, mutta työntekijöitä täytyy Karilan mukaan edelleen kouluttaa paremmin tietyissä asioissa.

– Suomessa kaikille ei ole vielä ihan kirkastunut, miten valtavasti lapsi oppii varhaisvuosiensa aikana. Meiltä löytyy yhä sellaista ajattelutapaa, että varsinainen oppiminen alkaa vasta koulussa.

– Törmäämme toisinaan asenteeseen, jossa lapsia pidetään puhtaasti hoidettavina olentoina. Ei nähdä, että lapsen oma potentiaali ja kiinnostus oppimiseen on valtava. Heidän elämänsä mielekkyys suorastaan rakentuu uusien asioiden oppimisen pohjalle.

– Kaverin kanssa mennään tänään entistä vikkelämmin liukumäkeen tai opetellaan muita lapsen elämän kannalta mielekkäitä taitoja. Lapsilla pitäisi olla mahdollisuus tarttua uusien asioiden oppimiseen juuri silloin, kun he ovat itse kiinnostuneita niistä.

Kasvatustieteiden professori Kirsti Karila ottaa esiin yhden opintien tärkeän nivelvaiheen myös opettajien osalta.

– Aivan kaikkien opettajien pitäisi huomioida, että varhaiskasvatuksen piirissä olleilla lapsilla on jo valmiiksi kouluun tullessa taustallaan monenlaisia oppimiskokemuksia.

Lapsivaikutusten arviointi on tehtävä aina

Kirsti Karila korostaa vielä yhtä lapsistrategian pohjustavassa työssä kiteytettyä tavoitetta: Kaikkien merkittävien poliittisten ja yhteiskunnallisten päätösten yhteydessä täytyy tehdä lapsivaikutusten arviointi.

Taannoin tapahtunut subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus on Karilan mukaan esimerkki siitä, miten päätös voi epäonnistua, kun lapsivaikutusta ei tutkita ja arvioida asianmukaisesti.

– Suomessa oli jo päästy siihen, ettei lapsen kotitausta rajoita oikeutta päivähoitoon. Sillä ei ollut merkitystä, ovatko vanhemmat työssä tai opiskelemassa vai ei. Jos lapsivaikutusten arviointi olisi tehty, olisi havahduttu siihen, ettei varhaiskasvatusoikeuden rajoittaminen ole järkevää.

Niillä alueilla, joilla työttömyys on tavallista korkeampi, lapset ovat usein subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajauksen piirissä. Tällöin yhtä päivähoitopaikkaa saattaa käyttää kaksi osa-aikaista lasta.

Näin ryhmistä muodostuu tavallista suurempia, rauhattomampia ja vähemmän kiinteitä, kun lapset vaihtuvat tiheään.

Ne lapset taas, joiden vanhemmat ovat töissä, ovat yleensä varhaiskasvatuksessa kokopäiväisesti. Heidän ryhmänsä ovat pysyvämpiä ja siten rauhallisempia.

– Työttömyys on jo muutenkin kuormittava elämäntilanne, johon voi liittyä taloudellisia vaikeuksia. Tilanne heijastuu myös lapseen. Jatkuvasti muuttuva varhaiskasvatusryhmä saattaa tuottaa työttömän lapselle vielä lisää kuormitusta.

– Nämä ovat piiloisia mekanismeja, joilla saatetaan ylläpitää lapsen kotitaustaan liittyvää eriarvoisuutta ja haasteita. En usko, että se on kenenkään tietoinen tavoite. Huonolta päätökseltä oltaisiin vältytty, jos lapsivaikutusten arviointi olisi tehty etukäteen.

Liika tehokkuus heikentää hyvinvointia

Kirsti Karila pitää päivähoidossa selvänä heikennyksenä sitä, että lapsiryhmien koostumus vaihtelee päivittäin paljon entistä enemmän. Kunnissa pyritään saamaan käyttöasteet mahdollisimman korkeiksi taloudellisista syistä – mutta tässä tapauksessa lasten ja työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella.

– Tämä tuottaa ryhmissä levottomuutta ja jatkuvaa rotaatiota. Varhaiskasvatuksessa lasketaan tehokkuuden suhdelukuja niin tarkasti, että kun jostain ryhmästä on lapsia pois, opettaja saatetaan siirtää toiseen ryhmään.

– Mikään tutkimustieto ei perustele tällaisia ratkaisuja. Tiedämme lasten tarvitsevan mahdollisimman pysyviä ihmissuhteita. Sosiaalisen kuormittumisen lisääntyminen heikentää lasten hyvinvointia ja oppimistuloksia, Karila kritisoi.

Samalla henkilöstönkin työssä viihtyminen ja työhyvinvointi heikentyvät.

– Turhautuneet työntekijät saattavat vaihtaa työpaikkaa tai haluavat jopa lähteä kokonaan alalta pois. Nämä ovat kohtalokkaita kysymyksiä koko järjestelmän kannalta.

Suomessa tehdään äärettömän hyvää kasvatustyötä

Pääkaupunkiseudulla pätevän henkilöstön vaje on suurempi kuin muualla Suomessa. Tämä tuottaa laatuongelmia, Kirsti Karila myöntää.

– Varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta puhutaan aika paljon negatiivisesti. Laatuongelmia ei voi kuitenkaan yleistää koskemaan koko järjestelmää.

– Saman kunnan sisälläkin voi olla erittäin laadukasta ja heikkolaatuista palvelua. Ongelmia ja pulmia ei pidä missään tapauksessa lakaista maton alle, vaan meidän on löydettävä niiden syyt – ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa.

Professori Karila haluaa lopuksi kirkastaa varhaiskasvatus- ja koulujärjestelmämme tason kokonaiskuvan, joka ei kalpene kansainvälisessä vertailussa.

– Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa on tehty tiettyjä heikennyksiä, jotka tuottavat aika paljon haasteita lasten, perheiden ja ammattilaisten arkeen. Kasvatus- ja koulutustyö on silti kansainvälisesti ottaen yhä erittäin laadukasta.

– Vaikka löydämme aina myös kritisoitavaa, Suomessa tehdään kaikkinensa äärettömän hyvää työtä varhaiskasvatuksessa ja koulussa!

Artikkelisarjassa haastatellaan eri alojen asiantuntijoita lapsiystävällisemmän Suomen rakentamiseksi.