Hyppää sisältöön

Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö:
Kieltenopetus alkaa jatkossa jo ensimmäiseltä luokalta – 4,3 miljoonaa valtionavustuksia jaettu

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.4.2018 16.27
Tiedote
Kuva: Jouni Kangasniemi/OKM

Hallitus sopi kehysriihessä, että vuodesta 2020 alkaen kieltenopetus alkaa jo ensimmäisellä luokalla kaikilla Suomen koululaisilla. Jo tätä ennen varhentamista tuetaan hallituksen kärkihankkeella. Opetushallitus on myöntänyt perusopetuksen järjestäjille 4,3 miljoonaa euroa valtionavustuksia kieltenopetuksen varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Valtionavustuksilla kehitetään toimintamalleja alkuopetukseen soveltuvan kieltenopetuksen järjestämiseksi.

Hallitus päätti viime viikon kehysriihessä, että ensimmäisen vieraan kielen eli A1-kielen opiskelu alkaa tulevaisuudessa jo peruskoulun ensimmäisen vuoden keväällä. Varhaisempi kieltenopetus tulee koskemaan kaikkia ekaluokkalaisia 1.1.2020 alkaen. Varhentamisen vaatimat asetusmuutokset annetaan syksyllä 2018 ja opetussuunnitelmat Opetushallituksessa vuoden 2019 aikana. Varhentamiseen käytettävät vuosiviikkotunnit (1 tunti ensimmäisen luokan keväälle ja yksi toiselle luokalle) lisätään tuntikehyksen. Tarkoitukseen kohdistettava määrärahalisäys on täysimääräisenä 12 miljoonaa euroa vuodesta 2021.

- Ensi vuoden syksynä aloittavat ekaluokkalaiset ovat ensimmäisiä, jotka kaikki pääsevät varhaisen kieltenopetuksen piiriin riippumatta siitä, missä päin Suomea asuvat. Käynnissä olevan hallituksen kielten kärkihankkeen puitteissa varhentamista on jo tehty osassa Suomen kuntia. Tämä työ on toiminut hyvänä pohjana pysyvälle ja kaikkia koskevalle muutokselle. Nyt tehty päätös tuo kaikki lapset samalle viivalle kieltenopetuksessa, iloitsee opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Valtionavustukset kieltenopetuksen varhentamiseen jaettiin ensimmäisen kerran keväällä 2017, jolloin tuettiin 3,8 miljoonalla eurolla 95 hanketta. Nyt jaettavalla uudella tuella jatketaan aiemmin aloitettuja kokeiluja. Valtionavustuksista 3 427 000 euroa jaettiin 81:lle jo aloittaneelle hankkeelle ja 873 000 euroa 37:lle uusille hankkeille.

- Ilahduttavaa on, että saimme myöntää näin monelle uudelle hakijalle avustusta. Kokemukset kielten opetuksen varhentamisesta ovat hakemusten perusteella erittäin hyviä. Lapset, opettajat ja huoltajat ovat pitäneet kokeiluista, ja innostusta jo lapsena aloitettavaan kielen oppimiseen on runsaasti. Hankkeissa aiotaan myös hyödyntää kouluissa jo olevaa monikielisyyttä järjestämällä mahdollisuuksia tutustua oppilaiden omien äidinkielten kirjoon koulun arjessa, kertoo pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Hankkeiden puitteissa osa kouluista varhentaa vieraiden kielten sekä toisen kotimaisen kielen eli ruotsin tai suomen opiskelua alkamaan jo ensimmäiseltä luokalta. Osassa kouluista sekä päiväkodeissa taas tutustutaan monipuolisesti eri kieliin esimerkiksi pelien, leikkien ja laulujen avulla.

Tavoitteena on rohkaista lapsia ja nuoria valitsemaan ja opiskelemaan monipuolisemmin kieliä sosioekonomisesta taustasta, sukupuolesta tai paikkakunnasta riippumatta sekä saamaan kipinän elinikäiseen kieltenopiskeluun.

Lisätietoa kielten varhentamisen kärkihankkeesta

Lisätietoja

- opetusneuvos Annamari Kajasto, Opetushallitus, puh. 029 533 1596
- utbildningsrådet Yvonne Nummela, Utbildningsstyrelsen, tel. 029 533 1523

- Kieltenopetuksen varhentamista koskeva kärkihanke: opetusneuvos Minna Polvinen, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 029 533 0262
- erityisavustaja Daniel Sazonov. puh. 02953 30276

 

 

 

Koulutus Kärkihankkeet Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus