Hyppää sisältöön

Kestävän kasvun ohjelmalla luodaan uutta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2021 17.23
Kolumni

Valtiovarainministeriö esitteli tänään alustavan suunnitelman Suomen kestävän kasvun ohjelmasta. Esityksessä on merkittäviä panostuksia tieteeseen, korkeakouluille sekä kulttuurille koko Suomessa.

Koronan myötä maailma on entistä nopeammassa muutoksessa, kun ympäri maailmaa on otettu loikkia entistä digitaalisempaan ja paikasta riippumattomampaan yhteiskuntaan. Samalla ratkaistavana ovat myös entiset haasteemme ilmastonmuutoksesta, luonnonvarojen riittävyydestä ja ikääntymisestä. 

Pidän tärkeänä, että kestävän kasvun ohjelmassa merkittävä rahoitus kohdistuukin siihen, miten voimme luoda uutta ja tarjota ratkaisuja Suomen maailman tulevaisuuden haasteisiin. Ohjelman avulla saadaan liikkeelle yritysten investointeja eri puolilla maata ja vivutetaan näin kasvua liikkeelle maan eri kolkissa. 

Suunnitelman merkittävät tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset kohdistuvat erityisesti siihen, miten Suomi pääsee irti fossiilisista polttoaineista ja kuljemme laajemminkin kohti maapallomme hyvinvoinnin kannalta kestävää yhteiskuntaa. Myös muille kärkialoille, kuten 6G:n ja tekoälyn kehittämiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uusien digitaalisten palveluiden kehittämiseen suunnataan rahoitusta.

Mitään uutta ei synny ilman osaavia ja luovia ihmisiä. Tulevaisuudessa tarvitsemme Suomessa entistä enemmän korkeasti koulutettua työvoimaa. Niinpä hallitus suuntaa osan rahoitusta korkeakoulujen aloituspaikkoihin sekä ajasta ja paikasta riippumattomaan oppimiseen panostamalla korkeakoulujen yhteiseen digitaaliseen oppimisalustaan. Kun tämä yhdistetään merkittäviin laajakaistainvestointeihin, samalla rakennetaan alueellisesti kestävää kehitystä. Myös kansainvälisten osaajien rekrytointeja helpotetaan digitaalisia palveluja kehittämällä.

Kulttuurista vastaavana ministerinä olen tyytyväinen myös siitä, että kestävän kasvun ohjelmalla vauhditetaan kriisistä eniten kärsineiden alojen, kuten kulttuurin ja luovien alojen uudistumista ja toipumista.

Suomen RRF-kokonaisuus on alustavasti reilut kaksi miljardia nykyhinnoin tulevina vuosina. Lopullinen EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksen määrä Suomelle selviää kesällä 2022. Siihen vaikuttaa talouden kehitys tänä ja ensi vuonna.

Hallituksen on määrä hyväksyä lopullinen suunnitelma 30. huhtikuuta, minkä jälkeen valtiovarainministeriö lähettää sen komission arvioitavaksi. Ministeriö jatkaa keskustelua suunnitelman sisällöstä komission kanssa ja kuulee sidosryhmiä jatkovalmistelun aikana. EU:n neuvosto hyväksyy suunnitelmat ensi kesänä.

Annika Saarikko
tiede- ja kulttuuriministeri

Annika Saarikko