Hyppää sisältöön

Kaksi miljoonaa maahanmuuttajien koulutukseen kansanopistoissa ja kansalaisopistoissa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.8.2018 13.11
Tiedote
Kuva: Juho Paavola

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt lähes kaksi miljoonaa euroa vapaan sivistystyön oppilaitoksille. Uudella lisärahoituksella tuetaan maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon ja suomen / ruotsin kielen koulutuksen järjestämistä kansalaisopistoissa, kansanopistoissa, kesäyliopistoissa ja opintokeskuksissa.

Uudella rahoituksella edistetään maahanmuuttajien integroimista suomalaiseen yhteiskuntaan. Lisäyksestä sovittiin toukokuussa hallituksen vuoden 2018 lisätalousarviossa.

– Koulutuksella on hyvin tärkeä rooli suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisessa, ja erityistä huomiota pitää kiinnittää suomen tai ruotsin kielen oppimiseen, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

– Kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset ja kesäyliopistot ovat merkittäviä maahanmuuttajien kouluttajia ja kotouttajia. Viime vuonna eduskunta hyväksyi uuden lain, jossa luotiin uusi toimintamalli. Nyt tätä hyvin käynnistynyttä toimintaa päästään kasvattamaan kysyntään vastaamiseksi, opetusministeri sanoo.

Rahoitus myönnettiin ylläpitäjien hakemusten pohjalta. Etenkin valtionosuuden lisän tarpeessa olivat laajan kysynnän vuoksi suuremman kaupunkien ylläpitäjät. Koulutuksen pääasiallisia toteuttajia ovat kansanopistot ja kansalaisopistot. Puolet rahoituksesta myönnettiin kansanopistoille ja noin 40 prosenttia kansalaisopistoille. Noin 10 prosenttia rahoituksesta  jaettiin muille vapaan sivistystyön toimijoille eli kesäyliopistoille ja opintokeskuksille. 

Suurimmat yksittäiset avustuksen saajat olivat Laajasalon opisto (362 000), Vantaan aikuisopisto (160 000), Jamilahden kansanopisto (145 000) ja Helsingin evankelinen opisto (142 000).

Katso myös:

Uusi malli maahanmuuttajien koulutukseen: Muutoksia lakiin vapaasta sivistystyöstä. OKM tiedote 12.10.2017.

- Lisätalousarviosta iso koulutuspaketti osaavan työvoiman pulaan, toisen asteen oppimateriaaleihin ja digiajan perustaitoihin. OKM tiedote 29.5.2018.

Lisätietoja: 
- opetusneuvos Annika Bussman (OKM), puh. 02953 30407
- opetusministerin erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246

Ammatillinen koulutus Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Yleissivistävä koulutus