Hyppää sisältöön

Kaikkien kuntien yleiset kirjastot ovat tilanneet ostotukikirjoja

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.9.2020 8.23
Uutinen
Tyttö on lainaamassa lastenkirjaa kirjastossa.

Ensimmäisen kerran vuosikymmeneen kaikkien kuntien yleiset kirjastot ovat tilanneet ostotukikirjoja. Ostotuella on mahdollista laajentaa ja monipuolistaa kirjastojen kirjavalikoimaa ja hankkia kirjallisuutta myös koulukirjastojen ja päiväkotien kokoelmiin. Tuen tarkoituksena on erityisesti vähälevikkisen laatukirjallisuuden saatavuuden parantaminen. Tuen avulla yleiset kirjastot voivat paremmin palvella eri lukijoiden toiveita.

Kirjastojen kuntakohtainen määräraha vaihtelee 1 800 ja 12 400 euron välillä, ja se määräytyy kunnan asukasluvun perusteella. Määrärahalla kirjastot voivat hankkia kirjallisuutta noin 550 nimikettä sisältävästä teosluettelosta, joka on laadittu Valtion kirjallisuustoimikunnan (Taiteen edistämiskeskus), Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja Selkokeskuksen ehdotuksista. 

Määrärahalla vahvistetaan kirjastojen kokoelmien monipuolisuutta ja siten tuetaan myös marginaaliyleisöjen toiveita. Eri kirjallisuuden lajeissa ostotuen merkitys on suurinta lasten- ja tietokirjojen kohdalla. Pienten kuntien kirjastoille ostotuki on jopa välttämätön. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen (2016) mukaan pienet kunnat eivät ilman ostotukea voisi hankkia kokoelmiinsa lainkaan esim. sarjakuvia, näytelmiä tai runoteoksia. Nyt valikoimaan on lisätty valokuvakirjallisuus, jota ei aiemmin luettelossa ole ollut. Viime kädessä tilausmäärien kasvu parantaa myös kirjailijoiden toimeentuloa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kirjastoille vähälevikkisen laatukirjallisuuden säännöllistä ostotukea vuodesta 1985 lähtien. Vähälevikkisen laatukirjallisuuden piiriin kuuluu Suomessa julkaistua kauno- ja tietokirjallisuutta, jonka levikki on vähäistä. Mukaan lukeutuu myös selkokielistä, suomenruotsalaista, saamelaista ja viittomakielistä kirjallisuutta sekä isotekstisiä kirjoja. 

Kaikki Manner-Suomen kunnat ovat oikeutettuja ostotukeen, jonka kuntakohtainen rahamäärä perustuu kunnan väkimäärään. Tänä vuonna ostotukeen myönnetty määräraha on 950 000 euroa. Ostotukikirjojen toimittamisesta kirjastoille vastaa kirjavälittäjä, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö valitsee neljän vuoden välein toteutettavan tarjouskilpailun avulla. Nykyinen sopimus on voimassa vuoden 2022 loppuun asti.

Lisätietoa: kulttuuriasiainneuvos Leena Laaksonen, p. 0295 330 175

Muualla verkossa