Hyppää sisältöön

Haettavana 17 miljoonaa euroa lukiokoulutukseen poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.6.2020 12.41
Tiedote

Opetushallitus on 16.6.2020 avannut valtionavustushaun, jonka tavoitteena on tasoittaa koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia lukiokoulutuksessa. Valtionavustuksella tuetaan lukiokoulutuksen järjestäjiä opetukseen, ohjaukseen ja tukitoimiin liittyvien lisäresurssitarpeiden rahoittamisessa. Haettavana on yhteensä 17 miljoonaa euroa.

Avustusta kohdennetaan opintojen kertaamiseen ja tukitoimenpiteisiin niille opiskelijoille, joilla arvioidaan olevan puutteita opetussuunnitelman perusteiden mukaisissa osaamistavoitteissa koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. Avustusta voidaan myös kohdentaa lisäresurssina opiskelijoille annettavaan oppimisen tukeen ja opinto-ohjaukseen.

Lisäksi avustusta voidaan käyttää lisäämään ohjauksen ja tuen palveluja, joita koulutuksen järjestäjät yhteistyössä opiskeluhuollon ja opiskelijaterveydenhuollon kanssa tarjoavat erityisesti niille nuorille, joilla on ollut ongelmia jaksamisen ja mielenterveyden kanssa tai jotka ovat muuten muita heikoimmassa asemassa. Tavoitteena on parantaa lukio-opiskelijoiden edellytyksiä jatkaa opintojaan lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisessa opetuksessa lukuvuonna 2020─2021.

- Hallituksen vahva tavoite on, että koronasta aiheutuneet aukot oppimisessa paikataan. On tärkeää, että jokainen lukiolainen saa tarvitsemansa tuen oppimisvajeiden kiinni kuromiseen, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Avustusten ehtona on se, että eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahan vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa. Hakijana voi olla koulutuksen järjestäjä, jolla on lupa lukiokoulutuksen järjestämiseen.

Hakuaika alkaa 16.6.2020 ja päättyy 24.8.2020. Avustuspäätökset tehdään syyskuussa.

Hakutiedote

Lisätietoja:

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetusneuvos Heikki Blom, puh. 02953 30074

Opetushallitus

Opetusneuvos Kimmo Koskinen, p. +358 29 533 1107, etunimi.sukunimi(at)oph.fi

Opetusneuvos Teijo Koljonen, p. +358 29 533 1524, etunimi.sukunimi(at)oph.fi

Opetusneuvos Pamela Granskog, p. +358 29 533 1688, etunimi.sukunimi(at)oph.fi (på svenska)

Koulutus Li Andersson Yleissivistävä koulutus