Hyppää sisältöön

67,2 miljoonaa euroa tasa-arvorahaa haettavissa opetuksen tasa-arvon ja laadun kehittämiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.1.2021 14.43
Tiedote
Kuva: Helena Heiskanen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut valtionavustushaun koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseksi varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa. Hakuaika päättyy 11.3.2021.

Avustusta on haettavissa vuosille 2021-2022 yhteensä 67 200 000 euroa, josta enintään 42 600 000 euroa esi- ja perusopetuksessa ja enintään 24 600 000 euroa varhaiskasvatuksessa.

Tasa-arvoavustus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen, esi-ja perusopetuksen toimintakulttuurin muutoksen, inkluusion, oppimisen ja hyvinvoinnin, tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden, vuorovaikutuksen ja lähikouluperiaatteen vahvistamiseen. Lisäksi vahvistetaan oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä ja riittävän varhaista tukea.

-Tasa-arvoinen koulutus on hyvinvointivaltion peruskivi, mutta osaamiserot esimerkiksi kaupunkien sisällä ja sukupuolten välillä ovat kasvussa. Tämä kehitys ei saa jatkua ja tasa-arvorahan avulla tartumme suoraan eriarvoisuuden syihin. Yli 60 miljoonan euron tasa-arvorahoitus mahdollistaa valtavan määrän työtä yhdenvertaisen koulutuksen eteen ympäri Suomen. Sen avulla voidaan esimerkiksi pienentää ryhmäkokoja, palkata opettajia ja varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori saa oppimiselle tarvitsemansa tuen, opetusministeri Jussi Saramo sanoo.

Avustukset ovat osa Oikeus oppia –ohjelmaa, jossa kehitetään laatua ja tasa-arvoa varhaiskasvatuksessa yhteensä 125 miljoonalla eurolla ja esi- ja perusopetuksessa 188 miljoonalla eurolla vuosina 2020-2022. 

Esi- ja perusopetuksen kehittämiseen tarkoitettua valtion erityisavustusta voidaan käyttää opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi, ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin ja avustajien palkkaamiseen.

Varhaiskasvatuksen kehittämiseen tarkoitettua valtion erityisavustusta voidaan käyttää lisähenkilöstön palkkaamiseen (varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi, lastenhoitaja tai avustaja) tai lapsiryhmien kokojen pienentämiseen.

Lisätietoja:
Laatu ja tasa-arvo, esi- ja perusopetus:

  • Opetusneuvos Mika Puukko, puh. 0295 330032
  • Projektisihteeri Aili Tervonen, 0295 330216

Laatu ja tasa-arvo, varhaiskasvatus:

  • Erityisasiantuntija, Mervi Eskelinen, puh.  0295 330160 
  • Projektisihteeri Aili Tervonen, 0295 330216

Oikeus oppia –ohjelma

Jussi Saramo Koulutus Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus