Hyppää sisältöön

3,5 miljoonaa euroa sairaalaopetuksen järjestämiseen lukuvuodelle 2021-2022

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.2.2021 10.09
Tiedote
Lapset kokoavat paloista kuvioita

Opetusministeri Jussi Saramo on myöntänyt 3 485 114 euroa sairaalaopetuksen järjestämiseen velvoitetuille sairaaloiden sijaintikunnille (perusopetuslaki 4 a §) sairaalaopettajien palkkaamiseen vuosille 2021-2022.

Valtionavustus on tarkoitettu sairaalaopettajien palkkaukseen niin, että konsultatiivinen työ sairaalaopetuksessa lisääntyy. Konsultatiivisen sairaalaopetuksen keinoin päästään entistä laajemmin kohdentamaan toimia oppilaisiin, joiden pulmat kytkeytyvät muun muassa kiusaamiseen, mielenterveyden haasteisiin, itsetuhoisuuteen, masentuneisuuteen ja kouluakäymättömyyteen.

Avustuksen tavoitteena on sairaalaopettajia palkkaamalla lisätä konsultatiivista sairaalaopetusta nykytilanteeseen verrattuna.

Avustuksen tavoitteena on myös vahvistaa ammattilaisten osaamista pitkäkestoisen koulutuksen järjestämisen myötä. Tavoitteena on myös hyvien toimintamallien jakaminen sekä eri sairaalaopetusyksiköiden ja monialaisten toimijatahojen verkostoitumisen tukemista konsultatiivisen toiminnan kehittämiseksi.

Valtion erityisavustusta ovat saaneet sairaalaopetuksen järjestämiseen velvoitetut sairaaloiden sijaintikunnat.

Sairaalaopetuksen kehittäminen on osa kiusaamisen vastaista toimenpideohjelmaa, joka julkaistiin tammikuussa.

Myönnetyt avustukset

Lisätietoja:

  • Opetusneuvos Jussi Pihkala p. 0295 330 256
  • Projektisihteeri Aili Tervonen p. 0295 330 216
     
Koulutus Yleissivistävä koulutus