Hyppää sisältöön

Tutkimus- ja innovaationeuvosto korostaa uutta kumppanuusmallia TKI-tiekartassa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.3.2020 16.48
Tiedote 125/2020

Tutkimus- ja innovaationeuvosto kokoontui toiseen kokoukseensa pääministeri Sanna Marinin johdolla keskiviikkona 11. maaliskuuta. Neuvosto käsitteli kokouksessaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tiekartan luonnosta.

Neuvosto korosti keskustelussaan uuden kumppanuusmallin kehittämisen tärkeyttä. Kumppanuusmallilla vahvistetaan laaja-alaisesti tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän toimijoiden yhteistyötä. Neuvosto pitää painotusta kumppanuuksiin ja yhteistyön vahvistamiseen hyvänä. Kumppanuusmallilla on myös tärkeä rooli, kun tavoitellaan tutkimus- ja kehityspanostusten neljän prosentin bruttokansantuoteosuuden saavuttamista. Neuvosto katsoo, että tutkimus- ja innovaationeuvostolla olisi hyvä olla keskeinen rooli kumppanuusmallin toteuttamisessa. Neuvosto korosti keskustelussaan myös suomalaisen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän kansainvälisen vetovoiman ja laaja-alaisen osaamisen vahvistamista.

Pääministeri Marinin hallitusohjelman mukaisesti hallitus laatii tiekartan Suomen TKI-määrärahojen kääntämiseksi nousu-uralle ja Suomen kehittämiseksi maailman parhaaksi innovaatio- ja kokeiluympäristöksi. Tiekartan valmistelusta vastaavat hallitusohjelman toimeenpanosuunnitelman mukaisesti yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. Tiekartasta päättää osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden ministerityöryhmä kevään aikana.

Lisäksi neuvoston kokouksessa käsiteltiin Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän kansainvälisyyttä suhteessa muihin maihin. Neuvosto myös linjasi toimintatavoista, joilla se vahvistaa kansainvälisen toimintaympäristön muutosten seurantaa. Kansainvälisen toimintaympäristön seurantaan liittyen pääministeri Marin ja tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen tapaavat perjantaina Japanin tiede-, teknologia- ja innovaationeuvoston johtajan, professori Takahiro Ueyaman.

Lisätietoja: pääministerin talouspoliittinen erityisavustaja Joonas Rahkola, p. 0295 160 998 ja johtaja Erja Heikkinen, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330 101

Sanna Marin Tutkimus- ja innovaationeuvosto