Lukukausimaksut

Osana koulutusviennin edistämistä yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat voineet vuoden 2016 alusta lukien periä lukuvuosimaksuja Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolisilta tai heihin rinnastettavilta opiskelijoilta alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon johtavassa vieraskielisessä koulutuksessa. Lukuvuosimaksuja on perittävä 1.8.2017 tai sen jälkeen opintonsa aloittavilta opiskelijoilta.

Korkeakoulut päättävät maksun suuruudesta ja niiden perimiseen liittyvistä käytännöistä. Lukuvuosimaksun on kuitenkin oltava vähintään 1 500 euroa lukuvuodessa. Maksujen tuotot jäävät korkeakoulujen käyttöön. Korkeakouluilla on oltava apurahajärjestelmä, jolla tuetaan maksulliseen tutkintokoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden opiskelua.

Lisäksi korkeakouluilla on edelleen mahdollisuus järjestää erillisille opiskelijaryhmille tutkintoon johtavaa tilauskoulutusta. Tällöin korkeakoulut perivät koulutuksen tilaajalta vähintään koulutuksesta aiheutuvat kustannukset kattavan maksun yksittäisiltä opiskelijoilta perittävien lukuvuosimaksujen sijaan.

Muualla verkossa

Lisätietoja

Laura Hansén, hallitusneuvos 
OKM, Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto, Kärkihankeryhmä (KÄR) 0295330098  


Maija Innola, Opetusneuvos 
OKM, Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto, Strategisen ohjauksen vastuualue (STO) 0295330120  


Birgitta Vuorinen, Opetusneuvos 
OKM, Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto, Kärkihankeryhmä (KÄR) 0295330335