Lukiokoulutus

YlioppilaslakkiLukiokoulutus tuottaa opiskelijalle laaja-alaisen yleissivistyksen ja antaa valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa.

Lukio-opintojen päätteeksi suoritetaan valtakunnallinen ylioppilastutkinto.

Lukio-opetus on kurssimuotoista ja opetusta ei ole sidottu vuosiluokkiin.

Lukioon voivat hakea perusopetuksen oppimäärän tai vastaavan aiemman oppimäärän suorittaneet. Opiskelijaksi voidaan ottaa myös henkilö, jolla on muuten riittävät edellytykset suoriutua opinnoista.

Lukio-opintoja voi suorittaa päivälukiossa, aikuislukiossa, etälukiossa ja eräissä kansanopistoissa.   Nuorille tarkoitettuun lukiokoulutukseen haetaan sähköisen yhteishakujärjestelmän kautta, ja lukiot valitsevat opiskelijansa aikaisemman opintomenestyksen perusteella. Aikuisille tarkoitettuun lukiokoulutukseen hakeutumien tapahtuu suoraan oppilaitokseen.

Lukion

  • opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä on perusopetuksen oppimäärä
  • opinnot tähtäävät ensisijaisesti jatko-opintoihin korkea-asteella
  • opinnoissa edetään yksilöllisesti kurssivalintojen perusteella
  • lukion oppimäärä on laajuudeltaan kolmevuotinen
  • opintoihin kuuluu pakollisia, syventäviä ja soveltavia kursseja
  • oppimäärä sisältää vähintään 75 kurssia (kesto keskimäärin 38 tuntia) tai aikuisten lukiokoulutuksessa vähintään 44 kurssia (kesto keskimäärin 28 tuntia)

Opetus on opiskelijalle maksutonta. Aineopinnoista ja ylioppilastutkinnosta kokeista voidaan kuitenkin periä maksuja. Oppikirjat ja -materiaalit eivät sisälly ilmaiseen opetukseen vaan ne ovat opiskelijalle omakustanteisia. Päätoimisiin lukio-opintoihin voi saada opintotukea.

Lukiokoulutuksen järjestäminen

Lukiokoulutus on luvanvaraista toimintaa. Lukio-opetusta voivat antaa siihen opetus- ja kulttuuriministeriöltä luvan saaneet koulutuksen järjestäjät. Lupa voidaan myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. Lukiokoulutusta voidaan järjestää myös valtion oppilaitoksissa.

Kunta tai muu koulutuksen järjestäjä päättää missä oppilaitoksissa lukiokoulutusta
järjestetään. Koulutuksen järjestäjillä on yhteistyövelvollisuus muiden alueella toimivien koulutuksen järjestäjien kanssa.

Valtio ja kunnat osallistuvat lukiokoulutuksen käyttökustannuksiin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta säädetyn lain (1705/2009) mukaisesti. Rahoitus määräytyy laskennallisesti opiskelijamääriin ja opiskelijaa kohden määrättyihin yksikköhintoihin.

Rehtorin ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista on säädetty opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa.

Lisätietoja

Heikki Blom, Opetusneuvos 
OKM, Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto, Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen vastuualue 0295330074