Laittomasti maassa oleskelevien sivistyspalvelut kunnissa

Sivulle on koottu kunnille tarkoitettua tietoa opetus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen järjestämisestä ja laittomasti maassaoleskelevien oikeuksista sivistyspalveluihin. Sivun sisältö perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön muistioon 30.5.2017 dnro OKM/54/050/2017.

Laittomasti maassa oleskelevilla tarkoitetaan henkilöitä, joilla ei ole ulkomaalaislain mukaan oikeutta oleskella Suomessa. Turvapaikanhakijan oleskelu Suomessa muuttuu laittomaksi siinä vaiheessa, kun turvapaikkahakemukseen tehty kielteinen ratkaisu on saanut lainvoiman tai on tehty täytäntöönpanokelpoinen päätös maasta poistamiseksi. Henkilöt eivät ole enää vastaanottopalvelujen piirissä.

Lapsen etu on ensisijainen

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälinen yleissopimuksen 13 artiklan nojalla Suomi on tunnustanut jokaiselle oikeuden opetuksen saamiseen.

Kunnan järjestäessä opetusta ja muita sivistystoimen palveluja on otettava huomioon YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS) 2 artikla, jonka mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat ja takaavat yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua. Ja että sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin toimiin varmistaakseen, että lasta suojellaan kaikenlaiselta syrjinnältä ja rangaistukselta, jotka perustuvat hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin. Ja että LOS:n 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

LOS 28 artiklan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta. Artikla velvoittaa luomaan koulujärjestelmän ja lainsäädännön, sekä toimimaan niiden mukaan siten, että kaikkien valtion lainkäytön piirissä olevien lasten oikeus saada opetusta turvataan.

Esi- ja perusopetus

Perustuslain 16 §:n mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oikeus perusopetukseen on vahva. Perusopetuslain mukaan kunnan tulee järjestää esi- perusopetusta kaikille kunnassa asuville esi- tai oppivelvollisuusikäisille lapsille. Lapsella on oikeus saada maksutonta perusopetuslain mukaisesti järjestettyä esi- ja perusopetusta, vaikka hän ei asu pysyvästi kunnassa tai kunta ei ole hänen kotikuntansa. Tämän on viimeksi vahvistanut apulaisoikeusasiamies kannanotossaan.

Lyhytkestoista oleskelua kunnan alueella ei voida pitää velvoitteen synnyttävänä asumisena, vaikka perusopetuslaki ei edellytäkään, että lapsen asuminen kunnassa olisi pysyvää. Oleskelun kestoa voi kuitenkin olla vaikea ennakolta arvioida. Asia tulee arvioida kunnassa tapauskohtaisesti ja ratkaista lapsen edun mukaisesti.

Oikeus opetukseen sisältää myös suojan opetuksesta erottamiseen ja poistamiseen. Perusopetuslaki (tai lukiolaki taikka ammatillisesta koulutusta koskeva lainsäädäntö) ei tunne mahdollisuutta erottaa oppilasta oleskeluoikeuden muutoksen perusteella. Oppilaaksi otetulla on myös oikeus oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tarkoitettuihin oppilashuollon palveluihin.

Jos kunta järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille kunnan päättämin yhdenvertaisin perustein. Laissa ei säädetä rajoituksia järjestää toimintaa lapsille, joilla ei ole oleskelulupaa. Oikeus aamu- ja iltapäivätoimintaan ei kuitenkaan ole yhtä vahva kuin perustuslain suojaama oikeus perusopetukseen.

Jos esi- ja perusopetusta saavalla 6―15-vuotiaalla tai muulla kotikuntakorvauksen piiriin kuuluvalla oppivelvollisella oppilaalla ei ole kotikuntalain mukaista kotikuntaa Suomessa, valtio on velvollinen maksamaan opetuksen järjestäjälle  kotikuntakorvauksen. Kotikuntakorvauksen peruste määräytyy sen kunnan mukaan, jossa opetuksen järjestäjän opetus pääasiassa järjestetään.

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus

Perusopetuksen järjestäminen oppivelvollisuusiän ylittäneille on kunnan päätettävissä. Perusopetuslaissa ei säädetä muun kuin oppivelvollisen hakeutumisesta tai ottamisesta perusopetukseen. Oppilaat otetaan opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Perustuslain mukainen oikeus perusopetukseen koskee myös oppivelvollisuusiän ylittäneitä.

Varhaiskasvatus

Kunnan velvollisuudesta järjestää varhaiskasvatusta säädetään varhaiskasvatuslain 4 §:ssä. Kunnan on varhaiskasvatuslain 4 §:n 1 momentin mukaan huolehdittava lasten päivähoidon järjestämisestä asukkailleen sisällöltään sellaisena ja siinä laajuudessa kuin varhaiskasvatuslaissa säädetään.

Pykälän 2 momentin mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan varhaiskasvatuslaissa sitä, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on. Jollei henkilöllä ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa, häntä pidetään sen kunnan asukkaana, jossa hän oleskelee. Pykälän 3 momentin mukaan kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava lasten päivähoidon järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle henkilölle kuin kunnan asukkaalle. Lain 11 ja 11 a § täsmentävät tätä velvollisuutta, mutta eivät perusta siitä erillistä velvollisuutta.

Oikeuskäytäntöä mainitun pykälän tulkinnasta on niukasti. Tuoreessa ratkaisussaan vastaanottokeskuksessa olevan turvapaikkaa hakevan henkilön lasten oikeudesta päästä varhaiskasvatukseen Helsingin hallinto-oikeus linjasi (päätös 17/0239/6), että kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää varhaiskasvatusta. Perustelussa hallinto-oikeus totesi, että varhaiskasvatusta ei ole pidettävä sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna eikä vastaanottokeskuksella näin ollen ollut velvollisuutta järjestää varhaiskasvatusta. Päätöksessä linjattiin, että kyseessä ei myöskään ole varhaiskasvatuslain 4 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettu tilanne.

Ratkaisua voidaan tulkita siten, että vastaanottokeskuksessa asumisessa ei oikeuden mukaan ole kyse sellaisesta oleskelusta kunnan alueella, joka varhaiskasvatuslain mukaan velvoittaisi järjestämään varhaiskasvatusta. Kyseisen ratkaisun perusteella vaikuttaa siltä, että kunnalla ei myöskään olisi 4 §:n 2 momentin nojalla velvollisuutta järjestää varhaiskasvatusta ilman oleskeluoikeutta maassa oleskeleville. Varhaiskasvatuslain 4§ 3 momentissa tarkoitettu edellytys (kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa) saatetaan vastaanottopalveluiden piiristä poistuneiden osalta joutua arvioimaan erikseen, sillä tarve ja olosuhteet suhteessa vastaanottokeskuksessa oleskeleviin eroavat. Asiasta ei ole oikeuskäytäntöä.

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Päivähoitopalvelut ovat osa perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettua palvelujärjestelmää. Kyseisen säännöksen ensimmäinen virke ei kuitenkaan perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan turvaa mitään nimenomaista tapaa tarjota lasten päivähoitopalveluja, vaan tältä osin perustuslain mukainen edellytys on, että palveluja on riittävästi (PeVL 11/1995 vp, s. 2).

Perustuslain 19 §:n 3 momentti ei sellaisenaan edellytä, että lapsella on subjektiivinen oikeus kunnan järjestämään päivähoitoon. Julkisen vallan velvollisuutta tukea lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuutta turvata lapsen hyvinvointi ja kasvu on perustuslakivaliokunnan käytännön mukaisesti tarkasteltava kokonaisuutena. Perustuslakivaliokunnan tulkinnassa varhaiskasvatusta koskevaa sääntelyä on edelleen ensisijaisesti arvioitava perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettuna sosiaalipalveluna, johon kohdistuu riittävyysvaatimus, sekä yhtenä keinona toteuttaa julkisen vallan velvollisuutta tukea lapsen
huolenpidosta vastaavia. Siirtyminen käyttämään lainsäädännössä termiä varhaiskasvatus on kuitenkin tuonut arviointiin mukaan myös perustuslain 16 §:n 2 momentin mukaisen sivistyksellisten oikeuksien elementin (PeVL 12/2015 vp).

Näin ollen yllä mainitun Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeenkin julkisen vallan tulee tarvittaessa tapauskohtaisesti kokonaisuutena arvioida tarvetta perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaiseen tukeen lapsen huolenpidosta vastaaville, vaikka subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen ei syntyisikään. Tästä velvollisuudesta huolehtimiseksi kyseeseen voi tulla muodoltaan ja laajuudeltaan tarveharkintainen varhaiskasvatus.

Lukiokoulutus

Lukiokoulutuksen ja lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen järjestäminen on kunnalle luvanvarainen mutta vapaaehtoinen tehtävä.

Opiskelijaksi pyrkivällä on oikeus vapaasti hakeutua haluamaansa lukioon. Opiskelijaksi lukiokoulutukseen voidaan ottaa henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän. Opiskelijaksi voidaan ottaa myös henkilö, joka ei ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää mutta jolla katsotaan muutoin olevan riittävät edellytykset lukio-opinnoista suoriutumiseen. Tämä muun muassa edellyttää riittävää opetuskielen hallintaa.
Lukiokoulutuksen osalta laissa ei nimenomaisesti säädetä oleskeluoikeudesta opetukseen ottamisen edellytyksenä.

Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen osalta laissa nimenomaisesti säädetään, että opiskelijaksi voidaan ottaa maahanmuuttaja, jolla tarkoitetaan Suomeen muuttanutta henkilöä, joka oleskelee maassa muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnetyllä luvalla tai jonka oleskeluoikeus on rekisteröity taikka jolle on myönnetty ulkomaalaislain (301/2004) 161 §:ssä tarkoitettu oleskelukortti. Laittomasti maassa olevia ei voida ottaa opiskelijoiksi lukiokoulutukseen valmistavaa koulutukseen.

Lastensuojelu

Lastensuojelulain 25 §:n mukaan varhaiskasvatuksen, opetustoimen tai opetuksen ja koulutuksen järjestäjän palveluksessa tai luottamustoimessa oleva, vastaavissa tehtävissä toimeksiantosuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä.

Ammatillinen koulutus

Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista koulutusta. Jos kunta haluaa järjestää ammatillista koulutusta, sillä on oltava opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä koulutuksen järjestämislupa.

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 26 §:n ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 §:n viittaussäännöksen mukaan opiskelijaksi pyrkivällä on oikeus vapaasti hakeutua ammatilliseen koulutukseen. Opiskelijaksi ammatilliseen koulutukseen voidaan ottaa henkilö, joka täyttää kyseessä olevan koulutuksen laissa ja asetuksissa säädetyt opiskelijaksi ottamisen edellytykset ja opiskelijavalintakriteerit.

Ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain 27 §:n mukaan ammatilliseen perustutkintoon johtavaan koulutukseen tai valmentavaan koulutukseen voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän. Opiskelijaksi voidaan ottaa myös muu henkilö, jolla koulutuksen järjestäjä katsoo olevan riittävät edellytykset koulutuksesta suoriutumiseen.

Opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa peruskoulutuksessa annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (4/2013) 24 §:n mukaan hakijaa ei voida ottaa opiskelijaksi, jos hänellä ei ole riittävää valmiutta hakukohteen opetuskielen suulliseen ja kirjalliseen käyttämiseen ja ymmärtämiseen. Kielitaitovaatimus ei kuitenkaan koske muun muassa näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta (2 §).

Oppisopimuskoulutukseen ei voida ottaa maassa laittomasti oleskelevaa, koska oppisopimuskoulutuksen edellytyksenä on työnteko-oikeutta koskevien ehtojen täyttyminen. Ammatillista koulutusta koskeva lainsäädäntö ei muutoin edellytä, että hakijalla tai opiskelijalla tulisi olla oleskelulupa.

Vapaa sivistystyö

Laissa ei säädetä oppilaan hakeutumisesta tai ottamisesta vapaan sivistystyön kolutukseen. Oppilaat otetaan oppilaitoksen ylläpitäjän päättämällä tavalla. Opetus on pääsääntöisesti maksullista.

Opintosetelirahoitusta maksujen alentamiseksi ei myönnetä maassa ilman lupaa oleskeleville.

Kirjastopalvelut

Yleisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) 10 §:n mukaan yleisen kirjaston tulee olla kaikkien käytettävissä ja saavutettavissa. Maassa ilman oleskeluoikeutta olevia ei lain perusteella voi sulkea palvelujen ulkopuolelle. Rekisteröitymistä edellyttäviä kirjastopalveluja käyttääkseen asiakkaalla tulee olla osoite Suomessa. Ratkaisuna on ollut esimerkiksi poste restante -osoitteen hyväksyminen asiakkaan osoitetiedoksi.

Nuorisotyö ja liikuntapalvelut

Nuorisolaki (1285/2016, 8 §) säätää nuorisotyön ja politiikan kuuluvaksi kunnan tehtäviin. Liikuntalaki (390/2015, 2 §) määrittää kuntien tehtäväksi yleisten edellytysten luomisen liikunnalle paikallistasolla.

Nuorisolaki ei luo yksittäiselle nuorelle oikeutta nuorisotyön palveluihin, eikä laissa myöskään oteta kantaa esimerkiksi siihen, onko nuorisotyön asiakkaana oleva nuori Suomen kansalainen, Suomessa asuva toisen maan kansalainen tai maassa laittomasti oleskeleva henkilö. Lain soveltamisalaa koskevassa pykälässä (1 §) todetaan, että sen lisäksi mitä laissa säädetään, noudatetaan Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita.

Tällaisia velvoitteita voivat, muun ohella, olla Suomen ratifioimat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, kuten Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista. Lain edellä mainittujen tavoitteiden ja toteuttamisen lähtökohtien sekä kansainvälisten velvoitteiden valossa tarkasteltuna nuorisotyön ensisijainen tavoite on nuoren kasvu- ja elinolojen parantaminen riippumatta siitä, missä oikeusasemassa nuori muutoin on.

Kohdennetussa työssä, kuten etsivässä nuorisotyössä lähtökohtana on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan, itsenäistymistään, osallisuuttaan yhteiskuntaan ja muuta elämänhallintaansa sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja nuoren kanssa tehtävään yhteistyöhön. Toisin sanoen lain tässäkään kohdassa ei tehdä erottelua nuoren etnisen, kansallisen eikä muun alkuperän, tai oleskelun statuksen perusteella, vaan tavoitteena on ohjata nuori niiden palveluiden piiriin, joihin hän on kulloinkin oikeutettu.

Nuorisotyön palvelut ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niissä yleensä ole tarpeen selvittää yksittäisen henkilön maassaolon tarkoitusta, kestoa ja luvallisuutta, tai oikeusasemaa muutoinkaan. Siksi voidaan olettaa, että kysymys henkilön maassaolon perusteesta nousee perusnuorisotyössä esiin vain harvoin tai ei lainkaan. Sama pätee myös paikallistason liikunnan seuratoimintaan.

Liikuntalain (390/2015) tavoitteena (2 §) on edistää mm. eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa ja eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Laki määrittää kuntien tehtäväksi yleisten edellytysten luomisen liikunnalle paikallistasolla. Kunnan asukkaiden liikunnalle tulee kunnan luoda edellytyksiä: 1) järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen; 2) tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoimintaa; sekä 3) rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.

Vapaaehtoisen paluun mahdollisuudesta tiedottaminen

Hallitus on laittoman maassa oleskelun ehkäisyä ja hallintaa koskevassa toimenpidesuunnitelmassa linjannut, että vapaaehtoisen paluun ja vaihtoehtoisten menettelyjen hyödyntämistä edistetään.

Vapaaehtoisen paluun järjestelmästä löytyy tietoa Maahanmuuttoviraston sivuilta


Lisätietoja

  • Hallitusneuvos Janne Öberg (esi- ja perusopetus, lukiokoulutus ja vapaa sivistystyö)
  • Hallitusneuvos Anna Kankaanpää (ammatillinen koulutus)
  • Kulttuuriasiainneuvos Satu Heikkinen (nuorisotyö ja liikunta)
  • Kulttuuriasiainneuvos Maija Lummepuro (kulttuuri)

Lisätietoja

Kirsi Kangaspunta, johtaja 
OKM, Kansliapäällikkö esikuntineen 0295330136