Kunniamerkit

Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ja Suomen Leijonan (SL) ritarikunnat antavat vuosittain kunniamerkkejä kotimaisille siviilihenkilöille itsenäisyyspäivänä ministeriöiden tekemien esitysten perusteella.

Ehdotukset on lähetettävä ministeriölle, jonka alaisuuteen asianomaisen ansioitunut toiminta kuuluu. Peruskoulun opettajat ja papit eivät kaikki ammattinsa perusteella kuulu opetus- ja kulttuuriministeriölle, vaan esimerkiksi raittiustyössä ansioituneet kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle ja kunnalliselämässä ansioituneet valtiovarainministeriölle.

Osa ehdotuksista toimitetaan ministeriölle keskusvirastojen kautta. Pappien ja muiden kirkollisten toimihenkilöiden ehdotukset toimitetaan Kirkkohallituksen kautta. Opetusalan henkilöstön ehdotukset toimitetaan aluehallintovirastoille, jotka toimittavat ne edelleen Opetushallitukseen. Opetustoimi sisältää myös ammatillisen ja aikuiskoulutuksen sekä varhaiskasvatuksen. Kuntien nuoriso-, liikunta-, museo-, kirjasto- ja kulttuuritoiminnan ehdotukset toimitetaan aluehallintovirastojen kautta.

Ehdotukset kunniamerkeistä ministeriöön elokuun alkuun mennessä

Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisten virastojen ja laitosten on toimitettava kunniamerkkejä koskevat ehdotuksensa ministeriölle viimeistään 31.7. mennessä. Ehdotusten mukaan on liitettävä saatekirje ja nämä tulee toimittaa ministeriöön yhtenä kappaleena.

Ritarikunnat määrittävät ministeriöille ritarimerkeille, ansioristeille ja SVR:n mitaleille kiintiöt, joita ei voi ylittää. Ministeriössä joudutaan vuosittain karsimaan osa ehdotuksista.

Luettelo 6.12. annettavista kunniamerkeistä julkaistaan kolme arkipäivää ennen itsenäisyyspäivää ritarikuntien verkkosivuilla.  Kunniamerkit, kunniakirjat ja kanto-ohjeet toimitetaan postitse ehdotuksen tehneille tahoille viimeistään tammikuun aikana. Merkit lähetetään ministeriöstä sille taholle, josta ehdotus ministeriöön tuli.

Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle kutsutut voivat noutaa merkkinsä Ritarikuntien kansliasta. Pro Finlandia –mitalin saaneille opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää luovutustilaisuuden.