Uskonnolliset yhdyskunnat

Kuva: Juha Tuomi / Rodeo.fiOpetus- ja kulttuuriministeriö esittelee uskonnollisia yhdyskuntia koskevat lait eduskunnan päätöksentekoa varten.

Ministeriö myös osoittaa kirkolle valtionrahoituksen, jota maksetaan  lakisääteisten yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisesta. Ministeriö myöntää toiminta-avustusta rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille, joilla ei ole verotusoikeutta.

Uskonnollisia yhdyskuntia ovat uskonnonvapauslain mukaan

  • evankelis-luterilainen kirkko
  • ortodoksinen kirkko
  • uskonnonvapauslaissa säädetyllä tavalla rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat.

Uskonnollista toimintaa voi harjoittaa myös esimerkiksi aatteellisena yhdistyksenä tai ilman oikeudellista järjestäytymistä.

Suomessa evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on lakiin perustuva erikoisasema.

Seurakunnat toimittavat jäsentiedot viranomaisille

Väestörekisterikeskus ylläpitää tietoja kansalaisten kuulumisesta uskonnollisiin yhdyskuntiin seurakunnilta ja maistraatilta saamiensa tietojen perusteella.

Uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriä pitää Patentti- ja rekisterihallitus.

 

Lisätietoja

Hanna Kiiskinen, hallitusneuvos 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto (KUPO), Strategisen ohjauksen vastuualue Puhelin:0295330086   Sähköpostiosoite: