Opetus- ja kulttuuriministeriön tapahtumia

Opetus- ja kulttuuriministeriön tapahtumakalenteriin on koottu ministeriön seminaareja ja tapahtumia sekä tilaisuuksia, joiden järjestämiseen ministeriö osallistuu.

Tulevia ja menneitä tapahtumia sekä niihin mahdollisesti liittyviä aineistoja voi tarkastella valitsemalla päivämäärän kalenterista.

Paikka: Kokoustila Jukola, OKM, Meritullinkatu 1

Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti henkilöstölle, jolla on kokemusta aiemman osaamisen tunnustamisesta/työn opinnollistamisesta ja näiden kehittämisestä, mielellään laajasti yliopiston tai ammattikorkeakoulun tasolla. Seminaariin toivotaan osallistuvan 1-3 edustajaa kustakin kutsutusta organisaatiosta.

Järjestäjä: OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin yliopiston ja Metropolia ammattikorkeakoulun koordinoimat opiskelijavalintojen kehittämishankkeet järjestävät seminaarin korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisestä 7.11.2017 klo 9.30–15.30 Helsingissä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tiloissa, Ratapihantie 13, Helsinki.

Järjestäjä: OKM

Lukuvuosimaksujen käyttöönoton arviointi- ja seurantaryhmän seminaari

Lukuvuosimaksut EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville korkeakoulujen vieraskielisten ohjelmien opiskelijoille otettiin käyttöön tänä syksynä. Millaisia kokemuksia korkeakouluilla ja opiskelijoilla on? Mikä onnistui, mikä vaatii kehittämistä? Kuinka lukuvuosimaksujen käyttöönottoa seurataan ja arvioidaan? Miten laatukeskustelu liittyy lukuvuosimaksuihin?

Järjestäjä: OKM

ti 28.11.2017–
ke 29.11.2017

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarin 28.–29.11.2017 Kuopiossa.

Järjestäjä: OKM

ti 28.11.2017–
ke 29.11.2017

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarin 28.–29.11.2017 Kuopiossa.

Järjestäjä: OKM