Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tilastot

Opetus- ja kulttuuriministeriö kokoaa ja hyödyntää korkeakoulutuksen toteutuksessa ja kehittämisessä monipuolisia tilastoja useista lähteistä. Korkeakoulutusta koskevia tilastotietoja on saatavissa mm. opetus- ja kulttuuriministeriön, Tilastokeskuksen ja Suomen Akatemian palveluista sekä kansainvälisistä lähteistä.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tilastot ovat avoimesti saatavilla Vipusesta

Vipunen on opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteistyössä toteuttama opetushallinnon tilastopalvelu. Tilastot perustuvat Tilastokeskuksen, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen keräämiin tietoihin ja rekistereihin. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tilastoja löytyy opiskelijoista, tutkinnoista, opintosuorituksista, opiskelijapalautteesta, kansainvälisyydestä, julkaisuista, taloudesta, henkilöstöstä, tutkimus- ja kehitystyöstä sekä hakeneista ja hyväksytyistä.

Tilastopalvelu Vipunen  ja twitterissä: @Vipunenfi

Tieteen tila/tilastot

Jo vuodesta 1997 alkaen on Suomen Akatemia määräajoin arvioinut kotimaisen tieteen tilaa, tasoa ja kehittämistarpeita. Organisaatio- ja tieteenalakohtaisessa arvioinnissa on käytetty hyväksi kyselyjä, vertailuja, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Tilastokeskuksen tiedonkeruuta sekä Thomson Reutersin Web of Science –aineiston pohjalta tehtyä bibliometrisin menetelmin mitattua tieteellistä vaikuttavuutta. Tavoitteena on tuottaa materiaalia, joka tukee sekä tutkimusorganisaatioiden omaa kehitystyötä että vahvistaa opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemia ja muiden tiedepolitiikan toimijoiden käytössä olevaa tietopohjaa.

Tieteen tila

Kansainvälisiä tilastoja

Useat kansainväliset tahot, kuten OECD, EU ja Unesco julkaisevat korkeakoulutusta ja tutkimusta koskevia kansainvälistä vertailuaineistoa sisältäviä tilastoja. Tilastotietoja julkaistaan sekä tilastotietokantoina että koottuina vuosijulkaisuina.

Korkeakoulutuksen sekä tutkimus-, kehittämis ja innovaatiotoiminnan kansainvälisiä vuosijulkaisuja:

OECD: Education at a Glance 2016

EU: Education and Training Monitor

 

OECD: Science, Technology and Innovation Outlook

OECD: Science, Technology and Innovation Scoreboard

EU: European Innovation Scoreboard

 

Julkaisut korkeakoulututkimuksen määrän ja laadun mittareina

Korkeakouluissa tehtävän tutkimuksen määrää ja laatua mitataan tutkijoiden julkaisemien tutkimusraporttien kautta. Opetus ja kulttuuriministeriö kerää vuosittain tiedot korkeakoulujen julkaisuista. Tietoja käytetään korkeakoulujen tutkimuksen rakenteen kehityksen seurannassa ja ohjauksessa sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen jakokriteerinä. Julkaisutietojen keräämisen tarkoituksena on myös tuottaa tietopohjaa suomalaisen tutkimusjärjestelmän toiminnasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.

Julkaisutiedonkeruussa saadaan tiedot tutkimuksen määrästä julkaisutyypeittäin, kieliryhmittäin, tieteenaloittain ja korkeakouluittain. Lisäksi tiedoista käy ilmi kansainvälisesti julkaistujen sekä erikseen kansainvälisenä yhteistyönä laadittujen tutkimusraporttien osuus kaikista julkaisuista. Tietoa korkeakoulujen julkaisuista löytyy tilastopalvelu Vipusesta sekä Juuli-julkaisutietoportaalista.

Tutkimuksen laadun mittareina käytetään julkaisufoorumi-luokkia sekä viittausindeksejä. Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) Julkaisufoorumi jakaa julkaisut kolmeen luokkaan (niiden julkaisukanavan perusteella?): 1) perustasoon, 2) johtavaan tasoon ja 3) korkeimpaan tasoon. Viittausindeksi puolestaan kertoo suomalaisen tieteen kansainvälisen näkyvyyden ja laadun tieteenaloittain ja yliopistoittain. Viittausindeksi perustuu Thomson Reutersin kansainväliseen viitetietokantaan, joka kattaa maailman tärkeimmät tieteelliset lehdet ja julkaisukanavat.

Lisätietoja

Jukka Haapamäki, ylitarkastaja 
OKM, Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto (KTPO), Strategisen ohjauksen vastuualue (STO) 0295330088  


Kaisu-Maria Piiroinen, ylitarkastaja 
OKM, Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto (KTPO), Strategisen ohjauksen vastuualue (STO) 0295330359