Hyppää sisältöön

Tutoropettaja jokaiseen Suomen kouluun - vuoden 2017 valtionavustukset haettavina

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 12.9.2017 14.51
Tiedote
Kuva: Riku Isohella/ Velhot Photography Oy/ Finland Promotion Board

Opetushallitus on avannut valtionavustushaut tutoropettajien toimintaan ja koulutukseen sekä alueelliseen koordinaatioon. Tavoitteena on tukea uuden pedagogiikan ja opetussuunnitelman perusteiden mukaista kehittämistä ja koulutusta perusopetuksessa. Vuoden 2017 avustuksiin on varattu yhteensä 9,8 miljoonaa euroa hallituksen kärkihankepanostuksista peruskoulun kehittämiseen. Avustusta voivat hakea opetuksen ja koulutuksen järjestäjät. Avustuksella levitetään tutoropettajatoiminta kattamaan koko Suomen ja innostetaan mukaan uusia toimijoita.

 - Tutoropettajamalli on hieno mahdollisuus tukea uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoa vertaistuen avulla. Opettajien tulee saada tukea työnsä kehittämiseen kaikkialla Suomessa. Siksi tänä vuonna avustusta suunnataan erityisesti siihen, että tutoropettajatoiminta leviää mahdollisimman laajalle. Haluamme kaikki koulut mukaan, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen

Valtionavustusta myönnetään tutoropettajien osaamisen kehittämiseen sekä tutortoiminnan kehittämiseen ja levittämiseen. Tutortoiminnalla edistetään digitalisaatiota ja yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittymistä sekä osaamisen levittämistä alueittain, jotta varmistetaan tasa-arvoiset mahdollisuudet oppijoille koko maassa.

Lisää alueellista tukea ja yhteistyötä

Erityisavustus tarjoaa opetuksen ja koulutuksen järjestäjille mahdollisuuden laajentaa ja vahvistaa syksyllä 2016 käynnistynyttä tutoropettajatoimintaa. Tavoitteena on myös lisätä toimintaan osallistuvien kuntien määrää. Toisen vaiheen haussa tutortoimintaa edistetään ja kehitetään alueellisesti. Koordinaattoreiksi voivat hakea kunnat ja opetuksen järjestäjät, joilla on vahvaa kokemusta tutortoiminnasta.

 -Tutorverkostossa on mahdollisuus kehittää osaamista eri alueilla sekä oppia ja tehdä yhdessä. Näin tutortoiminta tarjoaa kaikille Suomen kouluille mahdollisuuden kehittää toimintaansa, toteaa Opetushallituksen yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus -osaston johtaja Jorma Kauppinen

Tarkoituksena on, että koordinaattorit etsivät aktiivisesti alueelliseen tutortoimintaan mukaan kuntia ja muita opetuksen järjestäjiä, joiden on haastavaa kehittää ja toteuttaa toimintaa yksin. Koordinaattoreiden tehtävänä on tukea alueen muita kuntia ja kehittää verkostomaisesti tutoropettajatoimintaa.

Tutoropettajatoiminnan levittämistä Suomen kouluihin tuetaan vuosina 2016–2018 yhteensä 23 miljoonalla eurolla. Vuonna 2016 jaettiin 7,5 miljoonan euron avustukset. Avustusta sai noin 250 kuntaa ja 40 muuta opetuksen järjestäjää. Lähes 80 prosenttia kunnista tuli mukaan jo ensimmäisessä vaiheessa.
 

Lisätietoja: 

- opetusneuvos Ulla Laine, OPH, puh. 0295 3 31597
- erityisavustaja Daniel Sazonov, OKM puh. 045 129 6812
- ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen, OKM, puh. 0295 3 30258
- projektipäällikkö Sanna Vahtivuori-Hänninen, OKM, Uusi peruskoulu -ohjelma, puh. 0295 3 30134
- projektipäällikkö Pauliina Kupila, OKM, Uusi peruskoulu -ohjelma, [email protected]
- opetusneuvos Kristian Smedlund, OPH, puh. 0295 3 31286 (ruotsinkielinen koulutus)

_ _  _

Peruskoulun uudistamiseen tähtäävä Uusi peruskoulu -ohjelma on yksi hallituksen kärkihankkeista. Uusi peruskoulu -ohjelmaa tuetaan yhteensä 90 miljoonalla eurolla vuosina 2016–2018. Tutoropettajien lisäksi tuetaan muun muassa koulujen kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa 20 miljoonalla eurolla. Suurimmat panostukset kohdistetaan opettajankoulutuksen kehittämiseen ja opettajien täydennyskoulutukseen. Yhteensä opettajien osaamisen vahvistamiseen ohjataan yli 60 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana. 

_ _  _

Koulutus Kärkihankkeet Sanni Grahn-Laasonen Yleissivistävä koulutus