Hyppää sisältöön

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho:
Suomalais-virolaiselle kulttuurisäätiölle 6 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 31.8.2017 13.45
Tiedote
Hallitus sopi lahjoituksesta Suomalais-virolaiselle kulttuurisäätiölle budjettiriihessä.

Vuoden 2018 budjettiin on tulossa 6 miljoonan euron lahjoitus Suomalais-virolaisen kulttuurisäätiön pääomaan. Lahjoitukseen käytetään rahapelitoiminnan aikaisemmilta vuosilta kertyneitä ja jakamatta jääneitä voittovaroja. Hallitus sopi lahjoituksesta budjettiriihessä 31.8.2017.

Suomalais-virolaisen kulttuurisäätiön tehtävänä on edistää Suomen ja Viron välistä kulttuuri- ja taidealojen verkostoitumista ja yhteistyötä, molemminpuolista kielitaitoa sekä kulttuuritoimintaan välittömästi liittyvää taloudellista toimintaa. Säätiö perustettiin 2015.

Suomen ja Viron väliset kulttuurisuhteet ovat olleet historiallisesti ja myös tänä päivänä aktiiviset.  Suomen ja Viron välillä ei kuitenkaan ole ollut ennen vuotta 2015, toisin kuin esimerkiksi Suomen ja eri Pohjoismaiden välillä, taidetta ja kulttuuria edistävää säätiötä, jolla olisi mahdollisuus edistää uusia, luovia hankkeita, kulttuurivientiä ja muuta kulttuurin edistämiseksi tehtävää työtä maiden välillä sekä suhteessa muihin maihin.

- Toiminnan tukeminen  ja sitä kautta kulttuurien edistäminen on hieno tapa juhlistaa sekä Suomen että Viron valtioiden 100-vuotisjuhlavuosia, sanoo kulttuuriministeri Sampo Terho.

Lisätietoja:
- erityisavustaja Toni Kokko, puh. 0295 330 113
- erityisavustaja Toni Ahva (haastattelupyynnöt), puh. 0295 330 340
_ _ _

Eduskuntakäsittelyyn talousarvioesitys annetaan 19.9.2017.