Hyppää sisältöön

Nokia on Suomen perheliikuntamyönteisin kunta

opetus- ja kulttuuriministeriösosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.2.2018 14.00
Tiedote
Ministerit Terho ja Saarikko sekä palkittujen kuntien edustajat

Nokia, Kouvola ja Tampere ovat Suomen perheliikuntamyönteisimmät kunnat. Pienistä kunnista perheiden liikuntaa edistää parhaiten Eurajoki. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko palkitsivat Suomen perheliikuntamyönteisimmät kunnat -kilpailun voittajat Helsingissä 16. helmikuuta.

Tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta perheiden liikunnan edistämiseksi Nokian kaupunki saa kilpailun voittajana 4 000 euroa, toisena Kouvolan kaupunki 2000 euroa ja kolmantena Tampere 2000 euroa.

Nokian kunta kannustaa lapsiperheitä niin omaehtoiseen kuin järjestettyyn liikkumiseen monin tavoin. Esimerkiksi Perhe-Liikkis -hanke edistää perheiden yhteistä ja omaehtoista liikkumista monialaisesti varhaiskasvatuksen, kirjaston sekä neuvolan kanssa. Nokialla on paljon avoimia ja maksuttomia matalankynnyksen liikuntaryhmiä, joissa liikkuvat yhdessä sekä vanhemmat että lapset.

Kouvolassa muun muassa rakennetaan ja ylläpidetään lähiliikuntapaikkoja ja leikkipuistoja kaikissa taajamissa. Varhaiskasvatuksessa lapsiperheitä kannustetaan omaehtoiseen liikkumiseen tai perheulkoiluun. Kaikki Kouvolan koulut ovat mukana Liikkuva koulu -ohjelmassa.

Tampereella lapsiperheillä on monipuoliset mahdollisuudet niin omaehtoiseen kuin järjestettyyn liikkumiseen ja kaupunki rakentaa kattavaa palveluverkkoa aktiivisesti. Esimerkiksi Tampereen kirjastoista voi lainata liikuntavälineitä ja lasten pihaliikuntavälineitä.

Eurajoki kannustaa lapsiperheitä monipuolisesti sekä omaehtoiseen liikkumiseen että ohjatun perheliikunnan pariin. Esimerkiksi kaikki sisä- ja ulkoliikuntapaikat ovat maksuttomia kaikille kuntalaisille.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula ja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho haastoivat yhdessä Suomen Kuntaliiton ja Suomen Olympiakomitean kanssa kunnat Suomen perheliikuntamyönteisin kunta -kilpailuun kesällä 2017. Kilpailun avulla haluttiin tuoda nykyistä vahvemmin esiin hyviä esimerkkejä toimivista ja edullisista lapsiperheiden liikuntamahdollisuuksista sekä nostaa esiin ansiokkaita toimia lapsiperheiden liikkumisen edistämiseksi. Kilpailun taustalla on Liikkuva lapsuus -yhteistyölupaus, joka kuuluu osaksi Suomi 100 -tekoja.

Kilpailun ensimmäisellä kierroksella etsittiin perheliikuntamyönteisiä kuntia maakunnittain. Alueelliset kunniamaininnat perheliikuntamyönteisyydestä jaettiin kunnille syksyllä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierroksella. Palkitut kunnat ovat Enonkoski, Iisalmi, Kuopio, Tampere, Nokia, Muurame, Kouvola, Eurajoki, Turku ja Lieto. Täydennyskierroksen perusteella alueelliset kunniamaininnat saivat Oulu ja Järvenpää. Suomen perheliikuntamyönteisimmät kunnat valittiin alueellisten voittajien joukosta.

Kilpailun arviointiraatiin kuuluivat opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön edustajien lisäksi Suomen Kuntaliiton ja Suomen Olympiakomitean edustajat. Valtakunnallisten palkinnot rahoittaa Suomen kuntasäätiö.

Lisätietoja:

  • johtaja Tiina Kivisaari, OKM, p. 0295 330178

  • asiantuntija Mari Miettinen, STM, p. 02951 63333

Valokuvia saatavilla tilaisuuden jälkeen OKM:n Flickr-sivuilta

Muualla verkossa

Annika Saarikko Liikunta Sampo Terho