Hyppää sisältöön

Eduskunnan kevätistuntokaudelle OKM:ssä valmistelussa mm. lukiolaki, varhaiskasvatuslaki ja liikuntapoliittinen selonteko

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.2.2018 11.38
Uutinen

Vuoden 2018 valtiopäivien kevätistuntokausi avattiin 6. helmikuuta. Istuntokaudella eduskunnan käsiteltäväksi annettavat hallituksen esitykset ja selonteot on listattu hallituksen hyväksymässä lainsäädäntösuunnitelmassa.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistelussa on mm. lukiolaki ja muutoksia ylioppilastutkintolakiin. Varhaiskasvatuslakiin liittyvä esitysluonnos lähti alkuviikosta lausuntokierrokselle, ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle kevään aikana. Valmistelussa on myös laajennuksia oppivelvollisuusiän ylittäneiden opintotuki- ja koulumatkatukioikeuteen sekä Suomen Akatemiaan ja Varastokirjastoon liittyvät esitykset. 

Kulttuuripolitiikan puolella ministeriössä valmistellaan esitystä elokuvataiteen edistämisestä ja maakuntauudistukseen liittyviä muutoksia muinaismuistolakiin. Liikuntapoliittinen selonteko on kaavailtu annettavaksi eduskunnalle istuntokauden lopulla.

Istuntokausittainen lainsäädäntösuunnitelma valmistellaan eduskunnan syys- ja kevätistuntokauden alussa valtioneuvoston ja eduskunnan työn suunnittelun tueksi. Kevätkaudella 2018 hallituksen on tarkoitus antaa eduskunnalle 129 hallituksen esitystä ja viisi selontekoa.