Korvauksiin liittyvät erityistehtävät

Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy eri aloja edustavat tekijäoikeusjärjestöt, jotka vastaavat lainauskorvaukseen, kuvataiteen jälleenmyyntikorvaukseen sekä äänitallenteiden käytöstä suoritettavaan maksuun liittyvistä tehtävistä.

Järjestöt antavat vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriölle selvityksen hyväksymispäätöksen nojalla tekemistään toimista.

Lainauskorvaus

Lainauskorvausta maksetaan kuntien ylläpitämistä yleisistä kirjastoista ja yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoista tapahtuvasta lainaamisesta kirjallisten teosten, sävelteosten sekä kuvataiteellisten teosten tekijöille. Korvausta maksetaan musiikin, tekstin ja kuvan tekijöille, jotka asuvat Suomessa tai jossain muussa ETA-maassa. Tekijäkohtaisen korvauksen suuruuteen vaikuttaa julkaisun lainauskertojen määrä. Opetus- ja kulttuuriministeriön maksama lainauskorvaus perustuu EU:n vuokraus- ja lainausdirektiiviin.

Tekijänoikeuslain (19 a §) mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy enintään viiden vuoden määräajaksi järjestöt, joiden kautta tekijöille suoritetaan korvaus yleisistä kirjastoista tai yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoista tapahtuvasta teosten lainaamisesta.

Hyväksytyt järjestöt (2017–2021):

  • Kopiosto ry – kuvataiteellisten teosten ja valokuvateosten tekijät
  • Sanasto ry – kirjallisten teosten tekijät
  • Teosto ry – luovan säveltaiteen alan teosten tekijät, sisältäen äänitteille tallennettujen teosten tekijät

www.lainauskorvaus.fi

Kuvataiteen jälleenmyyntikorvaus

Kuvataiteilijoilla ja oikeudenhaltijoilla on tekijänoikeuslakiin (26 j §) perustuva oikeus saada korvaus teostensa jälleenmyynneistä.  Oikeus jälleenmyyntikorvaukseen koskee kuvataiteen teoksia, joiden tekijänoikeudellinen suoja-aika on voimassa. Jälleenmyyntikorvausta ei peritä teosten ensimyynneistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy enintään viiden vuoden määräajaksi järjestön, joka kerää ja tilittää jälleenmyyntikorvaukset .

Hyväksytty järjestö (2016–2020):

  • Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry

www.kuvasto.fi

Äänitallenteen käyttämisestä suoritettavat maksut

Äänitallenteen käytöstä maksetaan korvausta esittäville taiteilijoille ja äänitallenteiden tuottajille ja kuvallisen musiikkitallenteen käytöstä sävellysteoksen esittäjille.

Tekijänoikeuslain (47 a § 5 mom.) mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy pykälän 1 ja 3 momentissa tarkoitetun järjestön hakemuksesta määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi. Kumpaankin tehtävään voidaan hyväksyä kerrallaan vain yksi oikeudenhaltijoita edustava järjestö.

Hyväksymispäätös koskee

  • äänitallenteiden käytöstä maksettavien korvausten keräämistä ja tilittämistä esittäville taiteilijoille ja äänitallenteiden tuottajille (47 §:n 1 mom. kohdat 1 ja 2 kohdat)
  • kuvallisen musiikkitallenteen käytöstä maksettavien korvausten keräämistä ja tilittämistä sävellysteoksen esittäjille.(47 §:n 3 mom.)

Hyväksytty järjestö (2016–2020):

  • Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry.

http://www.gramex.fi/

 

Muualla verkossa

Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry
www.kuvasto.fi

Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry.
http://www.gramex.fi/

 

Jorma Waldén, johtaja 
OKM, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto, Tekijänoikeuden ja audiovisuaalisen kulttuurin vastuualue 0295330338