Nuorisoalan osaamiskeskukset ja nuorisokeskukset

Kimppajumppaa nurmikolla

Opetus- ja kulttuuriministeriö kehittää nuorisoalan palveluita ja osaamista tukemalla nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksia, sekä jatkossa nuorisoalan osaamiskeskusten toimintaa ja nuorisokeskuksia.

 

Palvelu- ja kehittämiskeskukset

Opetus- ja kulttuuriministeriö on periaatepäätöksellään vuonna 2010 nimennyt 13 nuorisotyön eri osa-alueisiin erikoistunutta toimijaa nuorisotyön valtakunnallisiksi kehittämis- ja palvelukeskuksiksi ja sopii keskusten kanssa niiden tehtävistä ja niiden rahoituksesta.

Verkosto on tarkoitus purkaa vuoteen 2018 mennessä, sillä sitä ei enää tarvita uuden nuorisolain mukaisten osaamiskeskusten käynnistettyä toimintansa. Yksittäisten nykyisten palvelu- ja kehittämiskeskusten avustamisesta jatkossa päätetään erikseen.

 

Nuorisoalan osaamiskeskukset

Uuden nuorisolain mukaan voidaan valtion talousarvioon ottaa vuosittain määräraha myönnettäväksi valtakunnallisten nuorisoalan osaamiskeskusten toimintaan. Määrärahaa ei ole vielä vuoden 2017 talousarviossa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy osaamiskeskuksen valtionapukelpoisuuden (lisätietoja rahoitus-sivulta).

Osaamiskeskusten toiminta on suunniteltu alkavan vuoden 2018 alusta.

 

Nuorisokeskukset

Nuorisokeskuksissa järjestetään leiri- ja luontokouluja, erilaisten nuorisoryhmien ja nuorisojärjestöjen leiri- ja kurssitoimintaa, sosiaalista nuorisotyötä sekä monipuolista kansainvälistä toimintaa. Keskukset ovat toimineet myös nuorisotyön metodologisina kehittämiskeskuksina, erityisesti seikkailu- ja elämyspedagogiikan ja NUOTTA –valmennuksen saroilla. Valtaosa toiminnasta kestää useita päiviä, jolloin osallistujat yöpyvät keskuksessa.

Nuorisokeskukset ovat kuntien, nuorisojärjestöjen, nuorisotyötä tekevien järjestöjen ja muiden yhteisöjen omistamia.  Nuorisokeskukset muodostavat nuorisotyöhön erikoistuneen verkoston. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee keskuksia avustuksilla.

 

Suomen nuorisokeskukset (linkki) 

  1. Nuorisoleirikeskus Ahtela (Sauvo), Turku (31.12.2017 saakka)
  2. Nuorisokeskus Anjala, Kouvola
  3. Nuorisokeskus Hyvärilä, Nurmes
  4. Nuorisokeskus Vasatokka, Inari
  5. Nuorisokeskus Metsäkartano, Rautavaara
  6. Nuorisokeskus Marttinen, Virrat
  7. Nuorisokeskus Oivanki, Kuusamo
  8. Luonto-, liikunta- ja nuorisomatkailukeskus Piispala, Kannonkoski
  9. Nuorisokeskus Syöte, Pudasjärvi
  10. Nuorisokeskus Villa Elba, Kokkola

 

Yhteystiedot – Yhteystietonosto

Emma Kuusi, ylitarkastaja 
OKM, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto, Nuorisotyön ja politiikan vastuualue 0295330172   forename.surname@minedu.fi

Nuorisokeskukset:

Immo Parviainen, Kulttuuriasiainneuvos 
OKM, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto, Nuorisotyön ja politiikan vastuualue 0295330248   forename.surname@minedu.fi