Hyppää sisältöön

Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden investointiavustukset

Avustus

Liikuntalain 390/2015 13 §:n mukaisesti valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha avustusten myöntämiseksi liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeisiin. Avustuksella tuetaan erityisesti kunnalle liikuntalaissa määrättyä tehtävää luoda edellytyksiä asukkaidensa liikunnalle rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.

Liikuntapaikkojen valtionavustuksia myönnetään laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamiseen, hankkimiseen, perusparannukseen ja näihin liittyvään varustamiseen. Lisäksi avustusta voidaan myöntää erityisestä syystä muuhun liikuntapaikkarakentamiseen.

Avustusta myönnetään kunnalle tai kuntayhtymälle taikka niiden määräämisvallassa olevalle yhteisölle. Avustusta voidaan myöntää myös muille yhteisöille, jos avustaminen on tarpeen liikuntalain tavoitteiden toteuttamiseksi. Valtionavustuksen määrä on harkinnanvarainen. Avustusta myönnetään hankkeisiin, joiden rakentamista ei ole aloitettu ennen valtionapupäätöstä ja joiden rakentaminen käynnistyy myöntövuonna. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että hankittava omaisuus tulee avustuksen saajan omistukseen. Elinkaarimallilla tai muulla sellaisella hankemallilla toteutettavalle hankkeelle, jossa hankittava omaisuus ei tule avustuksen saajan omistukseen, ei voida myöntää avustusta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on valtionapuviranomainen, kun hankkeen kustannukset ovat yli 1 200 000 euroa (alv 0 %). Kustannusarvioltaan enintään 1 200 000 euron (alv 0 %) hankkeissa valtionapuviranomainen on aluehallintovirasto (AVI). Valtionavustusta ei myönnetä kustannuksiltaan alle 20 000 euron (alv 0 %) hankkeisiin ilman kunnallistaloudellisia erityisperusteita.

Sekä opetus- ja kulttuuriministeriön että aluehallintoviraston päätösvallassa olevat hakemukset toimitetaan aluehallinnon sähköiseen asiointipalveluun.

Lista liikunnan perustamishankkeita hoitavista aluehallintovirastojen viranhaltijoista on esitetty jäljempänä.

Hakuaika alkaa tiistaina 28.11.2023
Hakuaika päättyy perjantaina 29.12.2023 klo 16.15

Valtionavustuksia myönnetään edellytyksellä, että eduskunta hyväksyy vuoden 2024 valtion talousarviossa tarkoitukseen määrärahan.

Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti, jossa kerrotaan sekä avustuksen käyttöohjeet ja -ehdot sekä avustuksen maksamiseen liittyvät ohjeet.

Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Liikuntalaki (390/2015) ja liikunta-asetus, Valtionavustuslaki (688/2001), Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) sekä valtion talousarvion ehdot. Rakentamisen osalta keskeisiä ovat maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) asetuksineen (895/1999) muutoksineen.

Liikunta

Lisätietoja

Lisätietoja antavat aluehallintovirastoissa:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI)
Sixten Wackström puh. 0295 016 565 ([email protected])

Itä-Suomen aluehallintovirasto (AVI)
Tapio Niskanen, puh. 0295 016 336 ([email protected])

Lapin aluehallintovirasto (AVI)
Valtionavustushakemukset: Tanja Lauri-Oja, puh. 0295 017 054 ([email protected])
Rahoitussuunnitelmaehdotukset: Kai-Matti Joona, puh. 0400 538 115 ([email protected])

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (AVI)
Marko Mäkinen, puh. 0295 018 092 ([email protected])

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI)
Jarkko Rantamäki, puh. 0295 018 832 ([email protected])

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (AVI)
Ulla Silventoinen, puh. 0295 017 663 ([email protected])

Opetus- ja kulttuuriministeriössä:

Mikko Helasvuo
[email protected]
puh. 0295 330 422

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.