FI SV

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen:
Ylioppilastutkinto voitava suorittaa myös englanniksi

Opetus- ja kulttuuriministeriö 22.12.2017 9.19
Tiedote
Ylioppilastutkinto voitava suorittaa myös englanniksi

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut selvityshenkilöt selvittämään englanninkielisen ylioppilastutkinnon toteuttamista. Englannin tuominen tutkinnon suorituskieleksi toteutetaan osana käynnissä olevaa lukiouudistusta. Toimenpide tukee hallituksen tavoitetta koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden lisäämisestä.

Selvityshenkilöinä toimivat rehtori Harri Rinta-aho Etelä-Tapiolan lukiosta ja dosentti Kati Mikkola Helsingin yliopistosta. Selvityshenkilöiden tehtävänä on selvittää, miten englanninkielisen ylioppilastutkinnon järjestäminen toteutetaan. Selvitys tulee luovuttaa opetus- ja kulttuuriministeriölle helmikuun lopussa.

- Suomi kansainvälistyy ja englanninkielisen lukiokoulutuksen kysyntä lisääntyy. Siksi tarvitsemme myös mahdollisuuden ylioppilastutkinnon suorittamiseen englanniksi. Englanninkielisen koulutustarjonnan lisääminen tukee nuorten kansainvälistymismahdollisuuksia ja edistää kansainvälisten osaajien hakeutumista Suomeen. Uudistus vie eteenpäin hallituksen laajempaa tavoitetta lisätä koulutuksen kansainvälisyyttä, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Hallitusohjelmassa asetetun koulutuksen kansainvälistymistavoitteen lisäksi hallitus päätti kevään kehysriihessä laatia valtioneuvoston yhteisen Talent Boost –toimenpideohjelman. Ohjelman avulla kanavoidaan kansainväliset osaajat yritysten kasvun ja kansainvälistymisen tueksi samalla kun houkutellaan kansainvälisiä osaajia Suomeen sekä hyödynnetään heidän osaamistaan ja verkostojaan investointien houkuttelussa.

Osana Talent Boost -ohjelmaa vahvistetaan englanninkielisen koulutuksen tarjontaa Suomessa. Ministeri kutsuu alkuvuodesta suurten kaupunkien edustajat yhteen keskustelemaan englanninkielisen koulutuksen tarpeesta ja tarjonnan lisäämisestä eri koulutusasteilla.

- Tarvitsemme lisää kansainvälisiä kouluja ja päiväkoteja. Koulutusmaineemme pitää kääntää vahvuudeksi osaajien houkuttelussa. Perheenjäsenten koulutusmahdollisuudet voivat olla yksi ratkaiseva tekijä rekrytointihetkellä, Grahn-Laasonen toteaa.

Lisätietoja:

- projektipäällikkö Tiina Silander, p. 0295 330 188
- erityisavustaja Daniel Sazonov, p. 0295 330 276

Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Yleissivistävä koulutus