Yli 1,2 miljoonaa euroa apurahoina kesälajeille

Opetus- ja kulttuuriministeriö 31.1.2018 11.03
Tiedote
Yli 1,2 miljoonaa euroa apurahoina kesälajeille

Yhteensä 166 kesälajien urheilijaa saa kaikkiaan 1 266 000 euroa verovapaina urheilija-apurahoina. Ministeri Sampo Terhon myöntämien urheilija-apurahojen tavoitteena on luoda taloudelliset edellytykset ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle. Apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta.

- Kesälajien osalta edessä on Tokion vuoden 2020 olympialaisten ensimmäinen karsintavuosi eli ensimmäiset olympiapaikat varmistuvat jo tulevan kesän arvokisoissa. Apurahoja myönnettäessä painopiste on ollut nuorissa urheilijoissa. Tämän vuoksi pienintä apurahaa on korotettu 5000 eurosta 6000 euroon, sanoo urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho.

- Eduskunta lisäsi talousarviokäsittelyssä apurahoihin 500 000 euroa painottaen juuri nuorten urheilijoiden harjoittelumahdollisuuksien parantamista. Toukokuussa on toinen apurahojen myöntö, jolloin talvilajien urheilijat saavat apurahapäätökset, jatkaa Terho.

Ns. suuren, 20 000 euron apurahan sai 11 urheilijaa, 10 000 euron apurahan 29 urheilijaa ja 126 urheilijaa sai 6 000 euron apurahan.

Apurahaa myönnettäessä huomioidaan urheilijan kansainväliset näytöt sekä huomioidaan urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen. Arvioinnissa otetaan huomioon lajien erityispiirteet, kansainvälinen arvostus ja taso, paralympialajeissa myös eri kilpailuluokkien taso sekä kilpailuihin osallistuvien maiden ja kilpailuluokassa kilpailevien urheilijoiden määrä.

Apurahan saamisen edellytyksenä on se, että urheilijalla on henkilökohtainen valmentaja tai valmennustiimi ja lajilla on kansainvälisiin arvokilpailuihin valittu maajoukkue. Lähtökohtaisesti apurahan saaminen edellyttää urheilijan kuulumista lajiliiton maajoukkue- ja valmennusjärjestelmän piiriin.

Lisätietoja: ylitarkastaja Hannu Tolonen, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 02953 30314

Urheilija-apurahat lajeittain

20 000 euroa

Nyrkkeily

Potkonen Mira

Paini

Olli Petra

Purjehdus

Tenkanen Tuula

Pyöräily

Lepistö Lotta

Triathlon

Lilja Liisa

Uinti

Liukkonen Ari-Pekka

Yleisurheilu

Heikkinen Marjaana

Kotaja Amanda

Piispanen Toni                            

Söderberg David

Tähti Leo-Pekka

10 000 euroa

Ammunta

Mäkelä-Nummela Satu

Salmi Marika

Törnroos Vesa

Veromaa Mopsi

Beach volley

Lahti-Liukkonen Taru

Lehtonen Riikka

Parkkinen Anniina

Jousiammunta

Forsberg Jere

Antonios Jean-Pierre

Nyrkkeily

Gustafsson Elina

Paini

Heino Ville

Kuosmanen Elias

Purjehdus

Mikkola Monika

Nirkko Tapio

Petäjä-Siren Tuuli

Ratsastus

Karjalainen Katja

Suunnistus

Harju  Venla

Rantanen Merja

Teini  Marika

Taekwondo

Mikkonen Suvi

Triathlon

Sali Kaisa

Uinti

Jallow Mimosa

Laukkanen Jenna

Lähteenmäki Leo

Yleisurheilu

Lipsanen Simo

Manni Henry

Murto Wilma 

Mäkelä Kristiina

Ojala Aleksi

6 000 euroa

Ammunta

Friman Cristian

Heinonen Marjut  

Kallioinen Eetu  

Kopra Vili           

Kurki Juho       

Kössi Oskari      

Laitinen Timo  

Takanen Tommi

Vallioniemi Timi

Beach volley

Ahtiainen Niina

Sinisalo Ida

Golf

Lindell Oliver

Jalkapallo

Ahtinen Olga  

Collin Kaisa                                   

Danielsson Jenny-Julia                                         

Engman Adelina   

Heroum Nora

Kemppi Juliette                         

Naumanen Katarina                 

Tulkki  Emmaliina

Jousiammunta

Kuoppa Taru

Judo

Kanerva Emilia

Viitanen Samuli

Karate

Keinänen Titta

Aronen Emma

Keilailu

Jähi Joonas       

Oksanen Niko  

Palermaa Osku

Pasanen Sanna

Koripallo

Edon Maxhuni                            

Gustavson Andre                      

Hopkins Shawn                          

Pöllä Hannes  

Raitanen Remu

Rajala Sofia                                 

Valtonen Elias                             

Äijänen Anniina

Lentopallo

Breilin Niklas  

Heikkiniemi Ronja                     

Jokela Joonas                             

Lankinen Akseli                          

Porkka Henrik                             

Sosunoff Matias

Maalipallo

Miinala Erkki  

Honkanen Miika

Melonta

Dietrich Miika

Hakala Jeremy

Nykänen Miika  

Polet  Pauliina  

Vettanen Niklas

Miekkailu

Vuorinen Niko                            

Nyrkkeily

Aliu Krenar        

Khataev Arslan  

Kujala Ilari

Paini

Heino Jere      

Lahti Tuomas  

Lipasti Matias

Metsomäki Toni  

Mäenpää Konsta  

Peltokangas Mikko  

Savolainen Arvi  

Selenius Henri

Painonnosto

Ilmarinen Meri

Vuohijoki Anni

Purjehdus

Kurtbay Sinem

Muhonen Oskari  

Ruskola Noora

Tapper Kaarle

Wulff Mikaela

Pöytätennis

Miettinen Esa                             

Oláh Benedek

Pyöräily

Sopanen Harri

Ratsastus

Kivimäki Jaana

Salibandy

Johansson Sami                         

Salo Nico

Soutu

Karppinen Eeva

Naukkarinen Joel

Ven Robert

Sulkapallo

Koljonen Kalle

Suunnistus

Anttonen Sari  

Haataja Anna

Ojanaho Olli   

Portin Fredric

Tennis

Ruusuvuori Emil

Triathlon

Goesch Henrik                           

Uinti

Latikka Antti   

Kylliäinen Tanja  

Markkanen Jessika  

Mattsson Matti

Voimanosto

Kokko Juhani  

Törrönen Susanna

Voimistelu

Gergalo Rebecca

Joronen Siiri     

Kirmes Oskar

Närevaara Milja  

Oikari  Ada      

Rantala Emma  

Saarenketo Heikki  

Tikkanen Jouki                           

Vainio Juulia  

Virkkunen Amanda

Yleisurheilu

Richardsson Camilla

Andersson Saga  

Bäck Kristian  

Helander Oliver  

Hurske Reetta  

Hyryläinen Anne-Mari  

Jaakkola Aleksi  

Kangas Jenni  

Kinnunen Jarkko

Lehikoinen Viivi  

Liipola Henri     

Mörö Oskari   

Neziri Nooralotta

Nikkanen Minna

Nokelainen Heidi  

Oja Ronja                                    

Partanen Aku (Veli-Matti)

Pulli Kristian    

Purola Samuel  

Raitanen Topi  

Sandblom Linda  

Savola Elmo      

Seppänen Tuomas 

Tervo Krista      

Uusimäki Hilla