Hyppää sisältöön

Ministeri Sampo Terho Kiinassa
Vienninedistämismatkan tuliaisina uusia sopimuksia talviurheilun ja elokuvan edistämiseksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.3.2018 11.56
Tiedote
Ministeri Terho tapasi mm. Kiinan kulttuuri- ja matkailuministeri Luo Shugang'in.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon johtamalla vienninedistämismatkalla Kiinaan solmittiin yhteensä 25 urheiluun ja audiovisuaaliseen alaan liittyvää yhteistyö- tai aiesopimusta.

Matkan taustalla on Suomen ja Kiinan presidenttien tapaamisen yhteydessä huhtikuussa 2017 syntynyt yhteisymmärrys järjestää maiden välinen talviurheilun teemavuosi vuonna 2019. Teemavuoden ja Pekingin vuoden 2022 talviolympialaisiin valmistautumisen uskotaan lisäävän Kiinan kiinnostusta suomalaiseen talviurheiluosaamiseen.

Kiinan tavoitteena on houkutella 300 miljoonaa ihmistä talviurheilun pariin, ja maahan ollaan rakentamassa mm. 3 000 uutta jäähallia ja 800 uutta hiihtokeskusta.
 - Suomalaisilla yrityksillä ja toimijoilla on alaan liittyvää osaamista ja  mahdollisuudet menestyä näillä markkinoilla, ministeri Terho sanoo.

Kiinalaiskaupunki Harbinissa käynnistettiin uudentyyppistä Suomen ja Kiinan välistä talviurheiluyhteistyötä, jonka tavoitteena on avata ovet kaupalliselle yhteistyölle. Matkalla on mukana mm. Lahden ja Rovaniemen kaupunkien, useiden urheiluopistojen sekä Suomen Olympiakomitean ja lajiliittojen edustajia. Esimerkiksi Hiihtoliitto sopi Finlandia-hiihdon järjestämisestä ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella, Harbinissa.

Kulttuuri- ja av -alan tapaamisissa sovittiin Suomen ja Kiinan välisen yhteistyön tiivistämisestä ja syventämisestä. Elokuva-alan yhteistyö edistyy mm. uusilla yhteistuotantosopimuksilla. Kansainväliset yhteistuotannot ovat yksi kansainvälisen elokuva-alan rahoituksen muoto. Nyt Suomi ja Kiina ovat käynnistämässä valtioiden väliset neuvottelut elokuva-alan yhteistyöstä.

Kiina kilpailee jo Hollywoodin kanssa, ja maan elokuvamarkkinat saattavatkin jo olla maailman suurimmat.
- Uskon, että kattosopimus helpottaa ja vauhdittaa suomalaisten yhteistuotantoja Kiinan elokuvateollisuuden kanssa, Terho sanoo.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho vierailee Pekingissä ja Harbinissa 25.–30. maaliskuuta. Matkan pääteemana on talviurheiluun ja kulttuuri- ja av-alaan liittyvien suhteiden ja liiketoimien edistäminen. Ministerin lisäksi matkalle osallistuu kaksi valtuuskuntaa, joissa on urheilutoimijoita sekä audiovisuaalisen alan edustajia ja tuottajia.

Matkan aikana ministeri tapasi myös mm. Kiinan kulttuuri- ja matkailuministeri Luo Shugang'in, urheiluministeri Guo Zhongwen'in sekä varaviestintäministeri Zhang Hongshen'in. Ministeritapaamisissa keskusteltiin maiden yhteistyön syventämisestä urheilu-, kulttuuri- ja audiovisuaalisella alalla. Tarkoitus on piakkoin palata elokuvien lisäksi myös tv-tuotannon kattavaan av-alan yhteistuotantosopimukseen, Kiinan kulttuurikeskuksen perustamiseen Suomeen sekä maiden kulttuuri- ja kulttuurimatkailuyhteistyöhön.

Lisätietoja:

- erityisavustaja Toni Kokko, puh. +358 50 501 5509, 0295 3 30113 (aikaero +5h)
- johtaja (liikunnan vastuualue) Tiina Kivisaari, OKM, puh. 0295 3 30178
- neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake (kulttuuri- ja av-ala), OKM, puh. 0295 3 30067

Tiedotteesta korjattu ensimmäinen lause 2.7.2018