FI SV

Työryhmä: Ammatillisen tutkinnon suorittaneet jatko-opintoihin todistusten perusteella

Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.5.2017 12.21
Tiedote
Työryhmä: Ammatillisen tutkinnon suorittaneet jatko-opintoihin todistusten perusteella
Ministerille luovutettu työryhmän raportti lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää, että ammatillisen tutkinnon suorittaneet valittaisiin jatko-opintoihin todistusten perusteella. Arviointiasteikko tulisi muuttaa viisiportaiseksi. Todistusvalinnan lisäksi tarvittaisiin valintakoeväylä. Esitys luovutettiin 3. toukokuuta opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle.

Työryhmä esittää, että ammatillisen tutkinnon suorittaneet valittaisiin jatko-opintoihin korkeakouluissa todistusten perusteella. Todistusvalintaa tulisi lisätä esimerkiksi valittaessa tekniikan alan ammatillisen koulutuksen suorittaneita insinöörikoulutukseen tai sosiaali- ja terveysalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneita sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopintoihin.

Työryhmä esittää, että todistusvalinnan lisäksi hakijoille tulee luoda väylä, jossa osaamisen ja kyvykkyytensä pääsee näyttämään. Korkeakoulujen tulisi kehittää useiden alojen yhteisiä valintakokeita, joissa mitataan osaamista, valmiuksia ja kyvykkyyttä korkeakouluopintoihin. Valintakokeissa tulee huomioida sekä ammatillisesta koulutuksesta että lukiokoulutuksesta tulevien osaaminen.

Lisäksi työryhmä ehdottaa, että opetus- ja kulttuuriministeriö muuttaa ammatillisten perustutkintojen arviointiasteikon viisiportaiseksi (1-5) todistusten hyödynnettävyyden lisäämiseksi. Tämä vaatii Opetushallituksen tukea korkeakouluille eri vuosina suoritettujen ammatillisten perustutkintojen arvosanojen vertailussa sekä todistusten ja niiden liitteiden tulkinnassa.

– Ammatillisen koulutuksen antama jatko-opintokelpoisuus on koulutusjärjestelmämme tärkeä elementti, ja myös ammatillista osaamista tulee arvostaa valinnoissa. Koulutuspolkujen ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluihin tulee olla selkeitä ja todellisia. Korkeakoulut uudistavat valintakoemenettelyjään tavoitteena vähentää tarpeettomia välivuosia ja aikaistaa korkeakouluopintojen aloitusta. Kahden työryhmän keräämä tietopohja ja rakentamat ehdotukset antavat hyvät edellytykset kehittämiseen, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Lisäksi työryhmä esittää, että toisen asteen oppilaitokset ja korkeakoulut lisäisivät yhteistyötään joustavien opintopolkujen luomiseksi. Korkeakoulujen tulisi kehittää nykyistä yhtenäisempiä ja valtakunnallisesti hyödynnettäviä malleja, jotta suoritettujen korkeakouluopintojen perusteella voisi päästä eri korkeakouluihin opiskelemaan.

Työryhmän raportti lähtee välittömästi lausuntokierrokselle. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatii yhdessä korkeakoulujen kanssa toimenpideohjelman korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämiseksi.

Opiskelijavalintojen kehittäminen on osa hallituksen kärkihanketta Nopeutetaan siirtymistä työelämään. Korkeakoulut uudistavat valintakoemenettelyjään tavoitteena vähentää tarpeettomia välivuosia ja aikaistaa korkeakouluopintojen aloitusta. Tavoitteena on myös luopua pitkäkestoisesta pääsykokeisiin valmistautumisesta, jolloin tarve osallistua valmennuskursseille vähenee oleellisesti.

Valmiina valintoihin II Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:25 http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-477-1

Lisätietoja:

  • erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, p. 0295 3 30164
  • työryhmän puheenjohtaja: opetusneuvos, ryhmän päällikkö Birgitta Vuorinen, p. 0295 3 30335
  • työryhmän varapuheenjohtaja opetusneuvos Seija Rasku, p. 0295330270
Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Kärkihankkeet Sanni Grahn-Laasonen