Hyppää sisältöön

Tampereen korkeakoulusäätiö perustettiin

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 20.4.2017 14.02
Tiedote
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Tamperelaisten korkeakoulujen yhdistymisessä otettiin merkittävä askel torstaina, kun Tampereen korkeakoulusäätiö perustettiin. Säätiöön on tarkoitus yhdistää Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto. Ne muodostavat uuden yliopiston, joka omistaa pääosin myös Tampereen ammattikorkeakoulun (Tamk). Tampere3:ksi nimetty prosessi rakentaa uutta mallia suomalaiseen korkeakoulutukseen.

Tavoitteena on muodostaa Tampereelle kansainvälisesti arvostettu työelämää ja suomalaista yhteiskuntaa kehittävä korkeakoulukokonaisuus. Uuden säätiöyliopiston toiminta perustuisi Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston tutkimukseen ja opetukseen sekä näistä johdettaviin uudenlaisiin tutkimuksen ja opetuksen yhdistelmiin. 

Korkeakoulukokonaisuuden muodostamisella tavoitellaan entistä joustavampia opintopolkuja opiskelijoille sekä edelläkävijyyttä työelämälähtöisen oppimisen ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittämisessä yhteistyössä kaupungin kanssa. Uuden yliopiston on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa.  

Säätiön perustajat allekirjoittivat torstaina Tampereen Raatihuoneella säätiön perustamiskirjan ja hyväksyivät säätiölle säännöt.  Perustajia ovat Suomen valtio, Tampereen kaupunki, Teknologiateollisuus, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö sekä 17 muuta yhteisöä ja säätiötä, joihin lukeutuu mm. Jane ja Aatos Erkon säätiö. Tampereen kaupungin on tarkoitus luovuttaa säätiön haltuun omistamansa ammattikorkeakouluosakeyhtiön osakkeet.

- Tampereella tehdään koko Suomen kannalta tärkeää uudistusta, joka tuo uutta ajattelua koko korkeakoulujärjestelmäämme. Yhdistämällä kahden yliopiston ja ammattikorkeakoulun voimat luodaan entistä monialaisempi, kansainvälisempi ja vaikuttavampi korkeakoulu, joka synnyttää uutta tietoa ja osaamista Suomen ja koko ihmiskunnan yhteiseksi hyödyksi, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

- Uuden Tampere3-yliopiston tutkimuksen ja opetuksen painopistealueiksi - yliopiston opetus- ja tutkimusprofiiliksi - on uuden säätiön säännöissä määritelty terveyden, teknologian, yhteiskunnan sekä talouden opetus ja tutkimus. Tampere3-hankkeessa olemme kaikki rakentamassa yhdessä tulevaisuuden maailmaa, jossa korkeatasoinen osaaminen ja tutkimustieto ovat strategisia menestystekijöitä, sanoo Tampere3-hankkeen strategisen johtoryhmän puheenjohtaja, vuorineuvos Kari Neilimo.

- Globaalit megatrendit ja nopea teknologiakehitys muuttavat radikaalisti työelämää ja osaamistarpeita.  Voimme menestyä vain erikoistumalla ja investoimalla yhdessä korkeatasoiseen osaamiseen ja uudistumiseen. Uskon, että strategisesti johdetussa, uudenlaisessa korkeakoulukokonaisuudessa pystytään hyödyntämään Tampereen kolmen korkeakoulun eritysvahvuuksia ja synergioita ja kasvamaan merkittäväksi kansainväliseksi tekijäksi, Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa jatkaa.

- Tampere3 vie Tampereen uudelle vuosituhannelle. Se antaa mahdollisuuksia innovaatioille uusilla aloilla ja tieteiden rajapinnoilla ja mahdollistaa akateemisen tutkimuksen ja käytännön yhdistämisen tavalla, jollaista Suomessa ei ole ennen tehty, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Tampereen korkeakoulusäätiö on itsenäinen, monialainen tiede- ja taideyhteisö. Se edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä. Säätiön tehtävänä on korkeatasoisen ja kansainvälisen tutkimuksen ja opetuksen avulla toimia pitkäjänteisesti suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn eduksi. 

Uuden säätiöyliopiston perustamisen edellyttämät säädösmuutokset sisältyvät parhaillaan lausunnoilla olevaan hallituksen esitykseen yliopistolain muuttamiseksi.

Lisätietoja:
-Opetus- ja kulttuuriministeriö: erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246
-Tampere3-hankkeen strategisen johtoryhmän puheenjohtaja, vuorineuvos Kari Neilimo, puh. 050 1754 (tavoitettavissa 20.4. klo 12-13 ja klo 15-16.)
-Teknologiateollisuus ry:n apulaisjohtaja Mervi Karikorpi, puh. 040 741 9801
-Tampereen kaupunki, erityisasiantuntija Pekka Kivekäs p. 0400 760620 tai [email protected]

Lausunnolla oleva hallituksen esitys (11.4.2017) yliopistolain muuttamiseksi

Högskoleutbildning och forskning Sanni Grahn-Laasonen