FI SV EN

Suomen tiedepalkinto professori Christina Salmivallille

Opetus- ja kulttuuriministeriö 6.6.2017 12.45
Tiedote
Suomen tiedepalkinto professori Christina Salmivallille
Kuva: Hanna Oksanen

Suomen tiedepalkinnon 2017 saaja on professori Christina Salmivalli Turun yliopistosta. Palkinnon myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö. Palkinnon jakoi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen Tiedefoorumi-tapahtumassa Turussa tiistaina 6.6.

Suomen tiedepalkinto on kahden vuoden välein myönnettävä, merkittävä tunnustus tieteellisestä työstä, joka annetaan Suomessa työskentelevälle tutkijalle tai tutkijaryhmälle. Palkinnon suuruus on tänä vuonna suuruudeltaan 100 000 euroa. Tiedepalkinto perustettiin vuonna 1997 ja se myönnettiin nyt 11. kerran osana Suomen tiedefoorumia.

Palkintoperustelut:

Professori Christina Salmivalli (s. 1967) suoritti psykologian tohtorin tutkinnon Turun yliopistossa vuonna 1998. Vuonna 2001 hänet nimitettiin Turun yliopiston kehitys- ja sosiaalipsykologian dosentiksi. Salmivalli on työskennellyt Suomen Akatemian nuoremman tutkijan virassa vuosina 1999–2002, Turun yliopiston psykologian yliassistenttina vuosina 2002–2006 sekä akatemiatutkijana vuosina 2010–2011. Turun yliopiston psykologian professoriksi hänet valittiin vuonna 2004. Salmivalli on hoitanut Stavangerin yliopiston psykologian II-professuuria vuosina 2006–2009 ja 2009–2012. Vuosina 2011–2013 hän toimi apulaisprofessorina Edith Cowan -yliopistossa (Länsi-Australia).

Professori Salmivallin keskeisimmät tutkimusaiheet kasvatus- ja kehityspsykologissa ovat nuorten kehityksen (negatiivinen) dynamiikka ja erityisesti koulukiusaaminen sekä sitä selittävät tekijät.

Koulukiusaaminen on Suomessa jatkuvasti ajankohtainen kysymys: kiusaamisella on suuri vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin, syrjäytymisriskeihin, koulun arkipäivään ja oppimistuloksiin. Perinteisesti on ajateltu koulukiusaamisen olevan oppilaiden välistä tai kohdistuvan opettajalta oppilaaseen. Muun muassa videointien ja sosiaalisen median kautta koulukiusaaminen on saanut yhä uusia ja osin aikaisempaa hankalampiakin muotoja.

Kiusaamisen vastaisiin toimiin tarvitaan tutkimukseen perustuvia, vaikuttavia ja tehokkaita menetelmiä. Christina Salmivalli on kehittänyt kiusaamisen vastaisia interventioita ottaen huomioon kiusaamiseen johtavia eri mekanismeja ja miten niihin voidaan puuttua tai ehkäistä (mm. ympäristö, kiusaaja, kiusattava, uhriutuminen). Professori Salmivallin tutkimukset perustuvat laajoihin ja monipuolisiin tietoaineistoihin, joka sisältää sekä kyselytutkimukset, haastattelut että tilastoanalyysit ja joka täydentyy KiVa-kouluun sitoutuneiden koulujen kautta. Salmivallin työ edustaa tutkimuksellisesti laadukasta ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta.

Professori Salmivalli on kansainvälisesti hyvin verkottunut ja alallaan arvostettu tutkija. Hän on alansa johtavia osaajia. Professori Salmivallin interventiotutkimuksen vaikuttavuus ja yhteiskunnallinen merkittävyys ovat erittäin tärkeitä alati muuttuvassa maailmassa, jossa erityisesti maahanmuutto ja tarve integraatioon haastavat koulujen toimintatapoja sekä Suomessa että muualla.

Tutkimustensa tuloksena Salmivallin kehittämä kiusaamisen vastaisen toimenpideohjelma, KiVa-koulukonseptin, joka auttaa koulukiusattuja lapsia. KiVa-koulukonsepti on sovellettavissa myös Suomen ulkopuolella ja se on käytössä useissa muissa maissa (mm. Hollanti, Italia, Iso-Britannia).
Salmivallin julkaisutoiminta on laaja. Hän on julkaissut muun muassa 108 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia sekä useita satoja suomenkielisiä julkaisuja (esim. kolme yliopistollista oppikirjaa). Hänen työnsä on kerännyt runsaasti kansainvälistä huomiota: hänen tutkimuksiinsa on Google Scholar -palvelun mukaan viitattu 14 777 kertaa, joka alan huomioon ottaen on erittäin paljon. Hänen h-indeksinsä on myös korkea (web of science 36, publish or perish 54).
Salmivalli on johtanut useita koti- ja ulkomaisia tutkimushankkeita, muun muassa useita Suomen Akatemian hankkeita. Parhaillaan hän johtaa Akatemian ja Chilen CONICYT-rahoittajan yhteishanketta (2016 - 2018). Hänen KiVa-kouluhankkeensa on saanut rahoitusta myös opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuosina 2006–2011. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa parhaillaan Salmivallin johtamaa Opintokamut-tutkimushanketta vuosina 2014–2018.
Salmivallille on myönnetty valtion tiedonjulkistamispalkinto vuonna 2004. Hän on saanut Turun yliopiston Vuoden humanistiteko -huomionosoituksen vuonna 2008 ja hänet on valittu Vuoden psykologiksi vuonna 2009. Hänen saamistaan kansainvälisistä huomionosoituksista tärkeimpiä ovat European Award for Crime Prevention 2009, Child Act of the Year 2010 ja Peace Education Award 2011.

Lisätietoja:
- opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen (OKM), puh. 02953 30247
- tutkimuksesta vastaava ylijohtaja Riitta Maijala (Suomen Akatemia), puh. 029 5335 002
- professori Christina Salmivalli, puh. 040 099 5473, sähköposti: christina.salmivalli@utu.fi