Hyppää sisältöön

Teattereiden ja orkestereiden valtionosuudet ja avustukset jaettu

Opetusministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2007 7.50
Tiedote -

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on vahvistanut teattereiden ja orkestereiden valtionosuudet sekä harkinnanvaraiset avustukset ensi vuodelle. Teattereille osoitetaan varsinaiseen teatteritoimintaan yhteensä 33 657 890 euroa. Kasvua on noin 7 692 687 euroa. Tämän lisäksi ministeri myönsi teattereiden valtakunnalliseen ja alueelliseen toimintaan sekä kehittämishankkeisiin 3 141 000 euroa.

Orkestereille osoitettiin valtionosuutta yhteensä 15 174 203 euroa. Kasvua on noin 2 671 732 euroa. Lisäksi ministeri myönsi orkestereille harkinnanvaraisia avustuksia yhteensä 293 000 euroa valtakunnalliseen ja alueelliseen toimintaan sekä kehittämishankkeisiin.

Yksikköhinnan korotus teattereilla, orkestereilla ja museoilla on vuodelle 2008 noin 24 %. Tämä johtuu käynnissä olevasta valtionosuusuudistuksesta, joka tuo taide- ja kulttuurilaitoksille vuoteen 2010 mennessä noin 50 miljoonaa euroa lisää.

– Opetusministeriö toivoo, että kulttuurilaitosten ylläpitäjät siirtäisivät valtion kulttuurimäärärahoista osoitetun lisäpanostuksen museoiden, orkestereiden ja teattereiden toimintaan. Tämä mahdollistaisi sen, että valtio yhteistyössä ylläpitäjien kanssa voisi pitkäjänteisesti ja tehokkaasti kehittää kulttuuripalveluita ja turvata niiden laadun ja saatavuuden tasapuolisesti koko maassa, sanoo kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

Teatterille osoitettuja henkilötyövuosia on 2 469. Määrä on sama kuin tänä vuonna. Henkilötyövuoden yksikköhinnaksi on vahvistettu 39 176 euroa, mikä on 24,1 prosenttia korkeampi kuin tänä vuonna. Korotus johtuu teattereiden, museoiden ja orkestereiden valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Niiden yksityisten teattereiden, jotka eivät ole hakeutuneet arvonlisäverovelvollisiksi ja jotka eivät saa vähentää arvonlisäverojaan tuotoksista, arvonlisäverollinen yksikköhinta on 40 876 euroa. Vuonna 2007 lain piirissä on 56 teatteria, joista 11 tanssiteattereita. Lain piiriin haki 13 puheteatteria, mutta uusia teattereita ei lain piiriin otettu.

Ministeri myönsi 2 911 000 euroa harkinnanvaraista avustusta alue-, lasten-, tanssi- ja ruotsinkieliseen teatteri- sekä kiertuetoimintaan. Alueteattereille myönnettiin 1 415 000 euroa, tanssiteattereille 393 000 euroa, lastenteattereille 877 000 euroa, valtakunnalliseen kiertuetoimintaan 115 000 euroa ja ruotsinkieliseen toimintaan 111 000 euroa. Teattereiden kehittämistoimintaan myönnettiin harkinnanvaraista avustusta yhteensä 230 000 euroa. Hakemuksia saapui 15 kappaletta, joista avustusta myönnettiin kuudelle hankkeelle. Kolme hankkeista oli suomalaisen musiikkiteatterin kehittämishankkeita.

Orkesterille osoitettuja henkilötyövuosia on 1 033. Määrä on sama kuin tänä vuonna. Orkestereiden henkilötyövuoden hinnaksi vahvistettiin 39 560 euroa. Valtionosuus on 37 prosenttia henkilötyövuodesta, mikä on noin 21 prosenttia korkeampi kuin tänä vuonna. Korotus johtuu teattereiden, museoiden ja orkestereiden valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Niiden yksityisten orkestereiden, jotka eivät ole hakeutuneet arvonlisäverovelvollisiksi ja jotka eivät saa vähentää arvonlisäverojaan tuotoksista, arvonlisäverollinen yksikköhinta on 40 727 euroa. Valtionosuutta myönnettiin yhteensä 27 orkesterin ylläpitäjälle. Lain piiriin haki yksi uusi orkesteri, mutta uusia orkestereita ei lain piiriin otettu.

Ministeri myönsi yhteensä 185 000 euroa harkinnanvaraista avustusta yhdeksälle valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävälle orkesterille. Avustusta saivat Kemin kaupunginorkesteri, Kokkolan orkesteriyhdistys, Kuudennen kerroksen orkesteri, Kymenlaakson Orkesteri, Lahden kaupunginorkesteri, Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis, Pori Sinfonietta, Rovaniemen kaupunginorkesteri ja Uuden musiikin orkesteri UMO.

Lisäksi ministeri myönsi yhteensä 108 000 euroa orkestereiden kehittämishankkeisiin kahdeksalle orkesterille. Avustusta saivat Hyvinkään orkesteri, Kymenlaakson Orkesteri, Lahden kaupunginorkesteri, Lappeenrannan kaupunginorkesteri, Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis, Mikkelin kaupunginorkesteri, Oulun kaupunginorkesteri ja Tampereen kaupunginorkesteri.

Päätökset edellyttävät, että eduskunta hyväksyy valtion ensi vuoden talousarvioesityksen.

-- -- --

Lisätietoja:
- teatterit: ylitarkastaja Katri Santtila, opetusministeriö, puh. (09) 160 77487
- orkesterit: suunnittelija Viivi Seirala, opetusministeriö, puh. (09) 160 77055