Hyppää sisältöön

Opintotukeen huoltajakorotus

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 12.10.2017 13.22
Tiedote
Opintotukeen esitetään 75 euron suuruista opintorahan huoltajakorotusta.

Hallitus esittää opintorahaan huoltajakorotusta. Huoltajakorotus parantaa lasta huoltavan opiskelijan taloudellisia edellytyksiä yhdistää opiskelu ja lapsen huoltajuus.

Opintotukeen esitetään 75 euron suuruista opintorahan huoltajakorotusta, jolloin opintorahan määrä nousisi 1.1.2018 lasta huoltavalla opiskelijalla 250,28 eurosta 325,28 euroon kuukaudessa. Oikeus huoltajakorotukseen olisi opintorahaa saavalla alle 18-vuotiaan lapsen huoltajalla. Huoltajakorotus olisi huoltajakohtainen, jolloin sen voisivat saada molemmat lasta huoltavat vanhemmat tai muut huoltajat. 

- Huoltajakorotus on merkittävä parannus perheellisten opiskelijoiden asemaan. Huoltajakorotus turvaa opiskelijaperheiden toimeentuloa ja edistää monen opiskelijan opintojen jatkumista, sanoo ministeri Sampo Terho. Hallitus toteuttaa näin ollen opiskelijajärjestöjen pitkäaikaisen tavoitteen opiskelijaperheiden huomioimisesta opintotuessa.

Huoltajakorotusta ei otettaisi tulona huomioon asumistuessa, sotilasavustuksessa eikä määrättäessä varhaiskasvatuksen maksuja tai kotihoidon tai yksityisen hoidon tuen hoitolisää. 

Opintorahan huoltajakorotuksen menolisäys olisi vuositasolla arviolta 10 miljoonaa euroa ja sen saisi noin 19 000 lasta huoltavaa opiskelijaa.

Päätoimisten opintojen määritelmää täsmennetään ammatillisen koulutuksen uudistuksen vuoksi. Päätoimista olisi koulutus, jonka tavoitteena on ammatillisen perustutkinnon, tutkinnon osan, ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen suorittaminen. 

Korkeakoulututkintoa varten myönnettävän opintotukiajan pidennyksen ehdot yksinkertaistuvat. Tukiajan pidentämisen edellytyksenä olisi, että opiskelija osoittaa opintojensa viivästymisen aiheutuneen opintojen edistymiseen merkittävästi vaikuttaneesta sairaudesta tai muusta erityisen painavasta syystä. Pidennyksen saisi enintään yhdeksälle tukikuukaudelle, mutta vaadittavien opintojen kestoa tai laajuutta ei rajoitettaisi. 

Lukuvuoden tukikuukausien määrässä ehdotetaan otettavaksi aiempaa paremmin huomioon oppilaitoskohtaiset erityispiirteet opintojen järjestämisessä sekä opiskelijan yksilölliset opintopolut. 

Lakimuutosten on pääosin tarkoitus tulla voimaan 1.1.2018.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Virpi Hiltunen, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 02953 30110

Valtioneuvoston päätökset