Hyppää sisältöön

Ministeri Grahn-Laasoselta avustuksia uskonnollisen vuoropuhelun tueksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2016 7.43
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt 80 000 euroa uskontojen vuoropuhelun edistämiseen. Tavoitteena on edistää hyviä suhteita eri uskonnollisten ryhmien välillä tukemalla uskontojen välistä vuoropuhelua.

Yleisavustusta saivat Uskontojen yhteistyöt Suomessa - USKOT-foorumi ry (20 000 ?) ja Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry (7 000 ?), ja hankeavustusta Diakonia-ammattikorkeakoulu (16 000 ?), Haaga-Helia ammattikorkeakoulu (16 000 ?), Suomen Lähetysseura ry (16 000 ?), Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry (7 000 ?) ja Suomen Setlementtiliitto ry (5 000 ?).

Avustuksia myönnettäessä painotettiin hankkeita, joiden toiminta on valtakunnallisesti merkittävää ja jotka ovat laaja-alaisia. Lisäksi otettiin huomioon hankkeessa kehitettävien toimintamallien vakiinnuttaminen tai laajentaminen muiden tahojen toimintaan. Avustuksia ei myönnetty hankkeille, joilla ei ole muuta rahoitusta. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 20. 

- Luottamus ja kansalaisten keskinäinen kunnioitus ovat olleet Suomen hyvinvoinnin perustekijöitä. Uskontojen välinen vuoropuhelu lisää toistemme vakaumuksen ymmärrystä. Se kasvattaa ihmisten keskinäistä kunnioitusta ja hälventää ennakkoluuloja. Valtion budjettiin oli nyt ensimmäistä kertaa varattu määräraha vuoropuhelun tukemiseen, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Uskontojen vuoropuhelun edistäminen on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Merkityksellinen Suomessa -toimintaohjelmaa vihapuheen ja rasismin estämiseksi ja yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi.

Uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvat joutuvat usein vihapuheen kohteeksi. Vihapuhe liittyy esimerkiksi leimaaviin yleistyksiin tiettyyn uskonnolliseen ryhmään kuuluvista. Yksi keskeisistä keinoista torjua uskonnollisten ryhmien jäseniin kohdistuvaa vihapuhetta on uskontojen vuoropuhelu.

Lisätietoja:
- Merkityksellinen Suomessa –t oimintaohjelma

- vanhempi hallitussihteeri Joni Hiitola, p. 0295 3 30108
- ministerin erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, p. 0295 3 30164