Avustuksia museoille näyttelypalkkioiden kattamiseen ja visuaalisten taiteiden kehittämiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö 21.12.2017 12.12
Uutinen
Avustuksia museoille näyttelypalkkioiden kattamiseen ja visuaalisten taiteiden kehittämiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt avustuksia museoille taiteilijoille maksettavien näyttelypalkkioiden kattamiseen sekä visuaalisen taiteen alan välittäjäportaan kehittämishankkeisiin. Avustuksia myönnettiin yhteensä 481 000 euroa, ja ne myönnetään Veikkauksen tuotosta.

Näyttelypalkkioon liittyviä avustuksia myönnettiin 21 hakijalle yhteensä 102 015 euroa. Etusijalla olivat ensi vuonna järjestettävät näyttelyt. Avustusta ovat voineet hakea sellaiset ammatillisesti ja päätoimisesti hoidetut museot, joilla on säännöllistä näyttelytoimintaa.

Näyttelypalkkion perusteena on taiteilijalle näyttelyssä esillä olevien teosten valmistamiseen, näyttelyyn osallistumiseen ja sen yhteydessä tehtävään työhön liittyvän työpanoksen korvaaminen. Avustus on käytettävä taiteilijalle maksettavaan palkkioon, eikä sitä voi käyttää näyttelykorvauksen maksuun eikä matka- tai kuljetuskustannusten tai teosten valmistamisesta aiheutuneiden materiaalikustannusten korvaamiseen. Ehtona avustuksille oli, että avustuksia hakevan tahon on tehtävä kirjallinen sopimus taiteilijan kanssa näyttelyyn osallistumisesta ja näyttelypalkkion maksamisesta.

Näyttelypalkkio ei ole sama asia kuin näyttelykorvaus. Näyttelykorvaus on tekijänoikeuslain 2 §:n yksinoikeuden piirissä oleva korvaus teoksen julkisesta näyttämisestä.

Avustuksia museoille taiteilijoille maksettavien näyttelypalkkioiden kattamiseksi on tarkoitus jatkaa useampivuotisena kokeiluna.

Muu visuaalisten taiteiden kehittäminen

Visuaalisten taiteiden välittäjäportaan kehittämiseen tarkoitettua avustusta myönnettiin 13 hakijalle yhteensä 378 985 euroa. Avustuksia myönnettäessä arvioitiin mm. hankkeiden pitkäjänteisiä vaikutuksia visuaalisen taiteen välittäjäportaan liiketoimintaosaamisen, taiteen myynnin ja taiteilijan tulonmuodostuksen lisääntymiseen.

Avustuksen tavoitteena on parantaa visuaalisen taiteen - kuten kuvataiteen, valokuvataiteen, mediataiteen ja taidekäsityön - välittäjäportaan liiketoimintaosaamista ja siten taiteen myyntiä ja taiteilijoiden tulonmuodostusta. Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi taidegallerioiden liiketoimintaosaamisen lisäämiseen ja digitaalisen myynnin kehittämiseen sekä taidelainaamotoiminnan ja agentuuritoiminnan kehittämiseen. Avustettava toiminta voi liittyä myös kansainväliseen liiketoimintaan liittyvien valmiuksien parantamiseen.

- - -

Uudet avustusmuodot perustuvat taidenäyttelyiden järjestämiseen liittyviä sopimus- ja korvauskäytäntöjä selvittäneen työryhmän (OKM 2016:4) raportissaan tekemiin esityksiin.

Lisätietoja:

- kulttuuriasiainneuvos Petra Havu, OKM, p. 02953 30185

- johtaja Hannu Sulin, OKM, p. 02953 30299

Myönnetyt avustukset

Muualla verkossa