Hyppää sisältöön

Ammatillinen koulutus uudistuu vuoden alusta

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 20.12.2017 10.18
Uutinen

Ammatillisen koulutuksen uusi lainsäädäntö tulee voimaan vuoden alusta. Ammatillisen koulutuksen reformi on suurin koulutuslainsäädännön uudistus lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Uudessa ammatillisessa koulutuksessa korostuvat osaaminen, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen oppiminen. Kaikki koulutus lähtee opiskelijoiden ja työelämän tarpeista.

Ammatillisen koulutuksen tärkein tehtävä on tuottaa ammatillista osaamista opiskelijoiden ja työelämän tarpeisiin.

Yksilöllisiin osaamistarpeisiin vastataan joustavasti tutkintojen, niiden osien, tutkintoon johtamattoman koulutuksen ja valmentavien koulutusten avulla. Jokaiselle tutkintoa tai sen osaa suorittavalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa sovitaan siitä, miten tavoitteeksi asetettu osaaminen saavutetaan ja millaista opetusta, ohjausta ja tukea opiskelija tarvitsee. Opiskelija opiskelee vain sitä, mistä häneltä puuttuu osaamista. Hankittu osaaminen osoitetaan näyttämällä se käytännön työtilanteissa. Osaamisen arvioinnista vastaavat opettajat ja työpaikan edustajat yhdessä.

Ammatilliseen koulutukseen voi hakea ja päästä joustavasti silloin, kun on tarve. Se tarjoaa osaamista eri vaiheissa työuraa. Keväisin järjestettävä valtakunnallinen yhteishaku säilyy peruskoulunsa päättäville ja vailla toisen asteen tutkintoa oleville. Ammatillisesta koulutuksesta voit jatkaa ammattikorkeakouluun ja yliopistoon.

Mahdollisuuksia työpaikoilla tapahtuvaan koulutukseen lisätään. Siihen on kaksi tapaa: työsopimukseen perustuva oppisopimuskoulutus ja ilman työsuhdetta toteutettava koulutussopimus. Näitä on mahdollista yhdistellä joustavasti opiskelijan ja työelämän tarpeiden mukaisesti.

Tutkintotavoitteinen työvoimakoulutus ja osa tutkintoon johtamattomasta työvoimakoulutuksesta siirtyvät työ- ja elinkeinoministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön osaksi ammatillisen koulutuksen järjestelmää.

Toimeenpanoon tukea 60 miljoonaa euroa

Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon tueksi on käynnistetty laaja ohjelma, jossa tuetaan koulutuksen järjestäjiä toiminnan uudistamisessa. Ohjelmaan on varattu noin 60 miljoona euroa vuosille 2017–2020. Tavoitteena on uudistaa ammatillisen koulutuksen toimintakulttuuria kokonaisvaltaisesti ja pysyvästi.

Tukiohjelman toimet ja kehittämishankkeet muodostavat ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteita tukevan kokonaisuuden. Opetushenkilöstön ja työpaikkaohjaajien osaamisen kehittäminen, viestintä, koulutuksen järjestäjien tuki ja neuvonta, laadunhallinnan tukeminen sekä kehittämishankkeet ovat tukiohjelman keskeisiä kokonaisuuksia.

Kehittämishankkeilla uudistetaan ammatillisen koulutuksen ydinprosesseja ja toimintamalleja nykyistä asiakaslähtöisemmiksi ja joustavammiksi sekä kevennetään hallintoa. Lisäksi tuetaan laadun kehittämistä, koulutuksen läpäisyn parantamista, yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin vahvistamista, turvallisuuskulttuurin kehittämistä sekä uusien, innovatiivisten toimintakäytäntöjen kehittämistä ja pilotoimista.
 
Yksilöllisten opintopolkujen rakentamisen tueksi kehitetään koulutuksen järjestäjille yhteiset toimintamallit ja niitä tukevia digitaalisia työvälineitä (eHOKS). Ammatillinen osaaminen osoitetaan jatkossa näyttämällä, joten tätä varten kehitetään yhtenäinen toimintamalli. Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen edistämiseksi oppisopimuskoulutukseen ja koulutussopimukseen kehitetään myös yhtenäiset toimintamallit ja sopimusmallit.

Lisätietoja: ylijohtaja Mika Tammilehto, p. 0400 425 522

www.minedu.fi/amisreformi

Spetsprojekt Utbildning Yrkesutbildning