Hyppää sisältöön

Työryhmä esittää kehittämistoimia maahanmuuttajien koulutuspolkuihin ja siirtymiin

opetus- ja kulttuuriministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 6.9.2017 9.57
Uutinen

Työryhmän toimenpide-esityksillä pyritään muun muassa helpottamaan ja nopeuttamaan maahanmuuttajien siirtymistä jatko-opintoihin ja työmarkkinoille.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti syksyllä 2016 Maahanmuuttajien koulutuspolkujen nopeuttaminen ja joustavat siirtymät -työryhmän. Työryhmä luovutti loppuraporttinsa työministeri Jari Lindströmille tiistaina 29.8.2017.

Työryhmän tarkoituksena oli miettiä konkreettisia toimintamalleja, joilla maahanmuuton ja kotoutumisen sovitut linjaukset saadaan käytäntöön ja rajapinnat toimiviksi. Erityistä huomiota tuli kiinnittää työ- ja elinkeinohallinnon ja koulutuksen järjestäjien välisiin rajapintoihin ja yhteistyöhön.

Työryhmä antaa loppuraportissaan 35 toimenpide-esitystä. Niillä pyritään muun muassa siihen, että eri vaiheissa kertynyt tieto maahanmuuttajan osaamisesta ja kielitaidosta siirtyisi toimijalta toiselle nykyistä paremmin, mikä helpottaisi jatko-opintoihin tai työmarkkinoille ohjautumista. Vastaanottokeskusten opintotoiminnan, kotoutumiskoulutuksen ja muun koulutuksen tulisi muodostaa jatkumo maahanmuuttajan polulla kohti työmarkkinoita.

Työryhmä esittää, että maahanmuuttajien kielitaitoa tulisi vahvistaa ja dokumentoida kaikissa vaiheissa.  Lisäksi tulisi panostaa olemassa olevan osaamisen ja tutkintojen tunnustamiseen. Tarjolla tulisi olla myös mahdollisuuksia täydentää omaa osaamistaan sekä koulutusmalleja, jotka sopivat kotivanhemmille.

Työryhmän puheenjohtajana toimi työmarkkinaneuvos Teija Felt työ- ja elinkeinoministeriöstä ja varapuheenjohtajana johtaja Kirsi Kangaspunta opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Työryhmässä oli jäseniä työ- ja elinkeinoministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Opetushallituksesta, Maahanmuuttovirastosta, Suomen Kuntaliitosta, Helsingin kaupungilta, koulutuksenjärjestäjistä, ELY-keskuksesta, TE-toimistosta sekä KEHA-keskuksesta.

Maahanmuuttajien koulutuspolkujen nopeuttaminen ja joustavat siirtymät -työryhmän loppuraportti ja toimenpide-esitykset

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Tiina Polo, TEM, p. 029 50 48258
Työmarkkinaneuvos Teija Felt, TEM, p. 029 50 49080
Johtaja Kirsi Kangaspunta, OKM, p. 029 53 30136