Hyppää sisältöön

LAPE-muutosohjelma rakentaa siltoja sivistyksen ja soten sekä kunnan ja maakunnan palvelujen välille

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 1.6.2017 14.14
Tiedote

Lapsen, nuoren ja perheen täytyy saada tarpeenmukaista ja oikea-aikaista tukea riippumatta siitä, mikä hallinnonala palveluista vastaa.

Helsingin Sanomat julkaisi 25.5.2017 Elina Hermansonin mielipidekirjoituksen, jossa nostettiin esiin lasten ja perheiden palvelujärjestelmän kipupisteitä, kun sivistyspalvelut jäävät kuntaan ja sote-palvelut siirtyvät maakunnan vastuulle vuoden 2019 alussa.  Tästä huolimatta palvelukokonaisuuden pitää toimia lapsi- ja perhelähtöisesti ja tiedon kulkea jouhevasti eri toimijoiden välillä.

Lapset ja nuoret eivät ole sote-uudistuksessa unohtuneet. Hallituksen kärkihanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma eli LAPE ennakoi soten lapsivaikutuksia ja etsii ratkaisuja juuri näihin kipupisteisiin.

Jokaisessa maakunnassa tehdään parhaillaan kehitystyötä, jolla rakennetaan asiakaslähtöisiä siltoja sivistyksen ja soten eli kunnan ja tulevan maakunnan palveluiden välille.

Matalan kynnyksen palvelut verkostoidaan yhteen perhekeskustoimintamallin mukaisesti.  Maakunnan sote-palvelut, myös muut kuin kouluterveydenhuolto, tuodaan nykyistä vahvemmin kouluympäristöön.  Erityistason palveluiden tukea tarjotaan lapsen ja nuoren arkiympäristössä, esimerkiksi koulussa. 

Aivan lähipäivinä asetetaan neljä selvityshenkilöä, joiden tehtävänä on vuoden loppuun mennessä kartoittaa lasten, nuorten ja perheiden sivistys- ja sote-palveluiden tulevat yhdyspinnat sekä selvittää, millaisella ohjauksella ja palveluita yhteensovittavalla johtamisella lapsi-, nuori- ja perhelähtöisyys palveluissa varmistetaan.  Selvityshenkilöiden on tarkoitus antaa toimenpide-ehdotukset tämän vuoden aikana.

Jo aiemmin on asetettu työryhmä selvittämään, miten lasten, nuorten ja perheiden palveluissa asiakastieto ja asiakassuunnitelmia koskeva tieto olisi tehokkaammin jaettavissa eri viranomaisten välillä moniammatillisessa yhteistyössä. Työryhmän uudistusesitykset valmistuvat elokuun lopussa.

Lisätietoja

Maria Kaisa Aula, LAPEn ohjausryhmän puheenjohtaja, [email protected]
Hanne Kalmari, hankepäällikkö, STM, [email protected]
Katja Bergbacka, projektipäällikkö, OKM, [email protected]