Etusivu Tiedotteet Avointa tiedettä edistettävä kaikin keinoin

Avointa tiedettä edistettävä kaikin keinoin

08-12-2016

Avoin tiede on Suomen tiedepolitiikan kärki, jota tulee edistää kaikin keinoin. Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut, että Suomi tulee olemaan johtavia maita avoimessa tieteessä ja tutkimuksessa vuoteen 2017 mennessä. Tavoitteena on kaikkien tieteellisten julkaisujen avoin saatavuus 2020 mennessä.

Suomi on sitoutunut EU:n avoimen tutkimuksen ja innovoinnin toimintatavan periaatteisiin ja EU:n jäsenvaltioille asettamiin yhteisiin tavoitteisiin kaikkien tieteellisten julkaisujen avoimesta saatavuudesta vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteiden toteutuminen vaatii välittömästi konkreettisia toimenpiteitä toimintakulttuurin muuttamiseksi.

Suomi neuvottelee kansallisella tasolla suurimpien kansainvälisten tiedekustantajien kanssa tieteellisten lehtiaineistojen sopimuksista. Neuvotteluissa on välttämätöntä päästä tiedeyhteisön kannalta taloudellisesti kestävään tulokseen. Solmittavien sopimusten tulee edistää merkittävästi suomalaisten tutkijoiden mahdollisuutta avoimeen julkaisemiseen. Avoin tiede on kansallisten sopimusneuvottelujemme lähtökohta. Suomi edellyttää kaikilta osapuolilta toimia, joilla avoimesta julkaisemisesta tulee tutkijan arkipäivää.

Suomalaisilta tutkimusorganisaatioilta menee vuosittain miljoonia euroja suurille kansainvälisille kustantajille. Kesällä 2016 julkistetun selvityksen mukaan tieteellisten julkaisujen tilausmaksut 2010-2015 ovat nousseet Suomessa kymmenkunta prosenttia vuosittain. Jatkossa kustannustason on laskettava. Lisäksi kustantajien liiketoimintamallien tulee uudistua huomioimaan yleistyvä avoimuuden vaatimus.

Lisätietoja:
- ylitarkastaja Sami Niinimäki, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 0295 3 30303
- kirjastoverkkopalveluiden johtaja Kristiina Hormia-Poutanen, Kansalliskirjasto, puh. 050 5523 056
_ _ _

Lisätietoa FinELib-konsortiosta ja sopimusneuvotteluista:
Läpinäkyvyyttä ja avoimuutta tieteelliseen julkaisemiseen: tutkimusorganisaatioilta vuosittain miljoonia euroja suurille kustantajille

FINELIB
Tiedelehtien sopimusneuvottelut

Suomalaiset tutkijat ovat käynnistäneet vetoomuksen avoimen julkaisemisen puolesta. Tällä hetkellä siellä on yli 2500 allekirjoitusta.


Etusivu Tiedotteet Avointa tiedettä edistettävä kaikin keinoin