Etusivu Tiedotteet hidden Tiedevilpistä ilmoittamista halutaan yksinkertaistaa

Tiedevilpistä ilmoittamista halutaan yksinkertaistaa

tiedote
20-06-2016

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on laatinut opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta selvityksen hyvän tieteellisen käytännön (HTK) edistämisestä. Taustalla oli keväällä julkisuudessa esiintynyt tiedevilppiuutisointi. Selvitys luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle maanantaina.

Selvityksessä ehdotetaan, että TENKin johdolla Suomessa ryhdytään toimenpiteisiin sekä vilppiepäilyistä ilmoittamisen sujuvoittamiseksi että vilppitutkinnan osapuolten suojelemiseksi. HTK-prosessin tunnettuutta tiedeyhteisössä tulisi lisätä muun muassa luomalla ”Etiikkakirjasto”- verkkosivusto. Kyseessä on tutkijalähtöinen, suomalaisen tutkimusetiikkakäytännön tietopankki, josta löytyy mm. tapausesimerkkejä ja opetusaineistoja, myös englanniksi. TENK tarjoutuu kouluttamaan tutkimusorganisaatioihin tutkimusetiikkaan perehtyneitä tutkijoiden tukihenkilöitä.

Tutkimusvilppi on Suomessa harvinaista, mutta kaikista vilppiepäilyistä ei uskalleta ilmoittaa. Vaikka tiedevilppi onkin harvinaista, sekä epäilyt että erityisesti tieteellisten julkaisujen tekijyyteen liittyvät kiistat ovat viime vuosina lisääntyneet. TENKin ohjeistama ja valvoma vilpintutkintajärjestelmä eli HTK-prosessi takaa, että TENK saa tiedot kaikista vilppiepäilyistä.

Vuonna 2015 TENKille ilmoitettiin yhteensä 24 uudesta vilppiepäilystä ja seitsemästä todetusta HTK-loukkauksesta. Jo pitkään on tiedetty, että osa epäilyistä jää tutkimatta, koska tutkijat eivät uskalla tehdä niistä virallista ilmoitusta omalla nimellään. Siksi selvityksessä kartoitettiin sekä mahdollisuutta nimettömään vilpistä ilmoittamiseen että kansainvälisiä hyviä käytäntöjä tiedevilpistä ilmoittavien suojelemiseksi. Tässä suhteessa Suomessa on vielä kehitettävää.

Yliopistot ja muut tutkimusorganisaatiot toivovat, että vilpistä ilmoittamista yksinkertaistettaisiin. Epäiltyjen tutkijoiden maineen menetyksestä oltiin huolestuneita tilanteissa, joissa epäily osoittautuu perusteettomaksi.

Tieteen luotettavuutta ja hyvää tieteellistä käytäntöä vahvistavia uusia toimenpiteitä tarvitaan ja neuvottelukunnan työn painopistettä voitaisiin siirtää tutkimusvilpin torjunnasta ennaltaehkäisyyn.

Lisätietoja:
- ylijohtaja Tapio Kosunen puh. 0295330440
-opetusneuvos Marja Pulkkinen 0296330265
-selvityksen tekijä Sanna-Kaisa Spoof (TENK), puh. 09 228 69234 tai 050 594 1909

Selvitys hyvän tieteellisen käytännön edistämisestä ja tutkimusvilpin valvonnan vahvistamisesta löytyy TENK:n kotisivuilta

****

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on suomalaisen tiedeyhteisön riippumaton, tutkimuseettinen valvoja. TENKin tehtävänä on edistää hyvää tieteellistä käytäntöä ja ennaltaehkäistä tutkimusvilppiä kaikilla tieteenaloilla.
Etusivu Tiedotteet hidden Tiedevilpistä ilmoittamista halutaan yksinkertaistaa